Kodin Pellervon kotisivulle


Uusin lehti
Uuden lehden sisältö
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

HEINÄKUU, 1.6.2006

Yhä harvinaisempaa herkkua

Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun ravintolaan mentiin syömään silloin kun haluttiin juhlistaa syntymäpäiviä, valmistumista tai tavata ystäviä erityisen hyvän ruuan merkeissä. Ja olihan ravintolaruoka hyvää tai ainakin se oli erilaista.

Muistan kuinka alle kouluikäisenä olin ensimmäisen kerran ravintolassa syömässä. Ruoka oli hernekeittoa ja paikka oli Salon rautatieasema. Vuosia sen jälkeen unelmoin asemaravintolan hernekeitosta.

Todennäköisesti keitto oli aivan samanlaista kuin kotona tai koulussa, eikä ravintolakaan ollut erityisen hienostunut. Junamatka ja tuleva vierailu isovanhempien luona taisivat vaikuttaa jopa hernekeiton makuun.

Hieman myöhempiä ravintolaelämyksiä olivat grillipihvi ranskalaisten perunoitten kanssa ja poronkäristys perunamuusilla. Myös ylioppilasjuhlien jäähtyneenä pöytään tuotu wieninleike on jäänyt mieleen juhlaruokana.
Ravintolassa syöminen oli harvinaista herkkua. Tarjottu ruoka saattoi olla vähemmänkin maittavaa, mutta ympäristö ja juhlan tuntu jättivät muiston mieleen.

Toki menneinä vuosina on ollut herkuttelijoiden hienoja ravintoloita, joista on aina varmasti saanut gourmetruokaa, mutta hinnat ovat olleet tavallisten ihmisten kukkarolle aivan liikaa.

Entäs nyt kun kohtuuhintainen ravintolaruoka on työpaikkaruokailun ja erilaisten ateriaseteleiden ansiosta lähes kaikkien budjetille mahdollista? Jääkö siitä ruokamuistoja koko loppuiäksi?

Varmaan jää, mutta kun halutaan tarjota parasta ja juhlavinta, usein päädytäänkin valmistamaan ateria kotona. Perheenjäsenten aikataulut ja harrastukset ovat muuttaneet ruokailutottumukset niin, että yhä harvemmin kokoonnutaan syömään yhdessä. Tuon myötä yhteisten aterioiden merkitys onkin kasvanut, ja asia on päälaellaan: nykyisin kotiruoka on juhlaruokaa.
Elintarviketeollisuus on ottanut muutoksen huomioon. Einesten ja pakasteiden rinnalle kehitetään vaativammankin aterian kokkaamiseen sopivia puolivalmiita raaka-aineita.

Kodin Pellervon lukijoille haluamme tarjota mahdollisuuden ruokamuistoihin. Tämän lehden välissä on kesälahjana pussillinen Atamonia. Jo isoäitimme käyttivät tätä ”taikajauhetta” apuna herkullisen mansikkahillon ja muiden säilykkeiden valmistamisessa.
Toivotamme oikein hyvää hillokesää kaikille kotiruuan ystäville.

TekstiKaisu Räsänen
Sähköposti: kaisu.rasanen(at)pellervo.fi


Sivun alkuun | Tekstit 7/06 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |