Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

ELOKUU 22 | 8 | 2002

Keisarillista salaattia ja muita houkutuksia

Uuden sadon kasviksista laitat mehevää parsakaalipateeta, hunajasipulia juustoleivän lisukkeeksi sekä kuuluisaa caesarsalaattia. Myös kesäkurpitsapasta, porkkana-fetavuoat, sienitäytteiset paprikat ja kasvispaistos sopivat moneen makuun.

Parsakaalipatee ja raejuusto-ananastahna
n. 750 g parsakaalia
keittämiseen vettä + suolaa
1 1/2 dl kermaa
1 rkl perunajauhoja tai ohrakasta
3/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
ripaus muskottia
3 munaa
Raejuusto-ananastahna:
3–4 dl raejuustoa
1/2–1 tlk ananasmurskaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl saksan- tai hasselpähkinärouhetta

Paloittele parsakaali ja keitä kevyesti suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi. Valuta ja soseuta. Sekoita joukkoon kerma, perunajauhot, mausteet ja munat. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun noin 1,5 litran leipävuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Anna hiukan jäähtyä ja kumoa vadille.

Valuta ananasmurska ja sekoita raejuustoon. Mausta suolalla ja ripottele pähkinärouhe päälle. Tarjoa patee kylmänä raejuustotahnan ja leivän kera.

Hunajasipulia chevreleivän kera
4 punasipulia viipaleina
nokare margariinia tai voita
1 dl juoksevaa hunajaa
4 viipaletta paahto- tai hiivaleipää
4 paksua viipaletta chevreä (vuohenjuustoa)

Sulata rasva kattilassa ja pane sipulit siihen hautumaan 10 minuutiksi. Lisää hunaja ja hauduta vielä 5 minuuttia. Pidä lämpimänä. Leikkaa halutessasi leipäpalat juustopyörylän muotoisiksi. Laita leipäpalat uunivuokaan ja niiden päälle juustoviipaleet. Gratinoi 225-asteisessa uunissa, kunnes juusto saa hiukan väriä (5–10 minuuttia). Valuta hunajasipulia juustoleipien päälle ja tarjoa leivät alku- tai pikkuruokana viinin tai kivennäisveden kanssa.

Klassinen caesarsalaatti
1–2 salaatinkerää, esim. romainesalaattia
n. 3–4 dl leipäkrutonkeja
Kastike:
50 g anjovisfileitä
1 muna
1 valkosipulinkynsi
1/2 sitruunan mehu
1 rkl (dijon)sinappia
1 tl worcestershirekastiketta (voi jättää pois)
1 1/2 dl öljyä
1/2 tl mustapippurirouhetta
n. 1 dl parmesaaniraastetta

Sekoita kastike. Valuta anjovikset ja säästä liemi. Pyöräytä muna sekaisin sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää valkosipulinkynsi, kaksi anjovisfileetä, sinappi ja worcestershirekastike. Sekoita hyvin, kunnes seos on tasaista. Sekoita öljyyn kaksi ruokalusikallista anjovislientä ja lisää se kastikepohjaan ohuena nauhana koneen käydessä. Mausta pippurilla ja suolalla.

Revi suuret salaatinlehdet pienemmiksi ja levitä vadille. Valuta kastike salaatille juuri ennen tarjoilua ja kääntele sekaisin. Suikaloi loput anjovikset ja sekoita juuston kanssa salaattiin. Ripottele krutongit päälle.

Leipäkrutongit salaatille
6 sentin paksuista leipäviipaletta
1/2 dl öljyä
1 puserrettu valkosipulinkynsi
2 rkl parmesaaniraastetta

Poista halutessasi kuoret leipäviipaleista. Leikkaa leivät sentin kuutioiksi ja pane kulhoon. Lisää öljy, valkosipuli ja juusto ja kääntele sekaisin. Levitä krutongit leivinpaperille pellille. Paista 175-asteisessa uunissa yläosassa noin 10 minuuttia, kunnes krutongit saavat hiukan väriä. Anna jäähtyä ja tarjoile salaatin päällä.

Kesäkurpitsaa pastan kera
tilkka rasvaa
1 sipuli hienonnettuna
3 keskikokoista kesäkurpitsaa ohuina viipaleina
1 kasvis- tai lihaliemikuutio
3–4 dl ruokakermaa tai vastaavaa
suolaa ja pippuria
1–2 tl kuivattua tai 1–2 rkl tuoretta basilikaa
Lisäksi:
4 annosta keitettyä pastaa
parmesaaniraastetta

Paista sipulia rasvassa suurella pannulla tai wokissa, jotta se saa vähän väriä. Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja paista koko ajan sekoittaen, kunnes viipaleet pehmiävät. Murustele joukkoon liemikuutio ja kerma. Kuumenna hetki. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla.

Keitä lisukkeeksi spaghettia tai muuta pastaa. Sekoita kesäkurpitsaseos valutetun pastan joukkoon ja ripottele päälle raastettua parmesaania.

Sienitäytteiset paprikat
6 eri väristä paprikaa
tilkka rasvaa
n. 5 dl esikäsiteltyjä kantarelleja
1 sipuli tai purjo hienonnettuna
3 dl keitettyä ohraa tai riisiä (1 dl raakaa)
1 dl persiljasilppua
1 muna
n. 2 dl mozzarellaraastetta
suolaa ja pippuria
kirveliä tai basilikaa

Leikkaa paprikoista 'hattu' pois ja poista sisältä kalvot ja siemenet. Kuullota sipulia ja sieniä pannulla 5–10 minuuttia. Sekoita joukkoon kypsä vilja, persilja, muna ja puolet juustoraasteesta. Mausta seos ja täytä koverretut paprikat. Nosta paprikat voideltuun uunivuokaan. Laita paprikoitten hatut osittain takaisin päälle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Ripottele juustoraaste pinnalle ja paista vielä 10–15 minuuttia, kunnes paprikat ovat pehmeitä.

Pienet porkkana-fetavuuat
5–6 (n. 750 g) suurta porkkanaa kuutioina
1 sipuli hienonnettuna
nokare rasvaa
2 dl kasvislientä
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1-2 tl kuivattua tai 2 rkl tuoretta rakuunaa
5 munaa
1 dl ruokakermaa tai vastaavaa
1 rkl perunajauhoja
100 g fetajuustoa hienonnettuna
4–5 annosvuokaa tai kuppia
Lisäksi:
salaattia, tomaattia ja oliiveja + kastiketta

Kuullota porkkana- ja sipulipalat kattilassa. Lisää kasvisliemi ja keitä kasvikset pehmeiksi. Soseuta kasvikset liemineen ja mausta seos. Vatkaa munista rakenne rikki ja lisää kerma ja perunajauhot. Yhdistä porkkanasoseeseen munaseos, ja fetamuruset. Jaa taikina voideltuihin pikku vuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia. Voit kypsentää vuoat myös mikrossa.

Kasvispaistos
2 kesäkurpitsaa pitkittäin viipaloituna
2 munakoisoa pitkittäin viipaloituna
karkeaa suolaa
tilkka öljyä
5–6 kypsää tomaattia lohkoina
2 sipulia hienonnettuna
2–3 valkosipulinkynttä paloina
1/2 sitruunan raastettu kuori + 1 rkl mehua
1/2 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl oreganoa tai meiramia
1–2 tl basilikaa
3 munaa
2 1/2 dl ruokakermaa tai vastaavaa
1 rkl perunajauhoja
2 dl juustoraastetta
Lisäksi: feta-kasvissalaattia

Levitä kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleet leivinpaperille, ripottele karkeaa suolaa päälle. Anna seistä 20–30 minuuttia. Kuivaa suola ja vesi pois talouspaperilla.

Hauduta tomaattilohkoja rasvassa pannulla sipulien kanssa 12–15 minuuttia. Mausta sitruunan kuorella ja mehulla, suolalla, pippurilla, oreganolla tai meiramilla ja basilikalla. Paista munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleet nopeasti kohtalaisella lämmöllä rasvassa pannulla. Laita voideltuun vuokaan puolet kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleista, tomaattiseos ja loput kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleet. Vatkaa munat, kerma, perunajauhot ja puolet juustoraasteesta sekaisin. Valuta seos vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Ripottele loppu juusto päälle ja paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes munaseos on hyytynyt.

Teksti: Pirjo Saastamoinen
Sähköpostipirjo.saastamoinen@kolumbus.fi
Kuva: Pekka Haraste


Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |