Kodin Pellervo

ELOKUU 19 | 8 | 2004

Runoilijan ja talonpojan sydän yhtä

Heikki Asunta Ruovedellä vuonna 1949.
Pellervon arkisto

Ruovedellä on juhlittu runoin ja näyttelyin Heikki Asuntaa, runoilijaa ja maalaria. Hänen syntymästään on tänä kesänä kulunut sata vuotta. Juhlissa on muisteltu myös Pellervon menneitten vuosien avustajaa, jonka rinnassa sykki suomalaisen talonpojan sydän.

Runoilija Heikki Asunnan sisar Helena Kulmala, 84, laskettelee ulkomuistista runon kahdesta pojasta Aleksista ja Pekosta. Sen hän tyttösenä opetteli ulkoa, kun veli oli jälleen kerran lähettänyt Pellervo-lehdelle runotervehdyksen.

"Pellervon ilmestymistä odotettiin meillä aina hartaasti. Kun lehti saapui, heti tarkistettiin, oliko Heikki saanut mitään julki", sisar muistelee ja selailee Ruoveden kunnankirjastoon koottuja kansioita, joissa veljen ja lehden yhteistyö näkyy koko laajuudessaan.

Heikki Asunta (1904–1959) kuului entisen Pellervon avustajiin kolmisenkymmentä vuotta. Ei sellaista joulua, ei pääsiäistä eikä juhannusta, ei kylvön- eikä sadonkorjuun aikaa, etteikö Pellervon sivuja olisi koristanut Asunnan ajankohtaan iskevä runo. Mies tunsi maaseudun elämän tunnot, luonnon rytmin ja talonpojan työt ja pystyi sen kaiken saattamaan sanoiksi.

Maalarin paletin ranskalaiset sävyt

Heikki Asunta oli myös kuvataiteilija. Hänen maalarin kyvyistään saatiin Ruovedellä tänä kesänä vankkaa todistusta, kun syntymän satavuotispäivän kunniaksi koottiin tauluista näyttely.

Maalariksi Asunta nuorena ensin halusikin. Vaikka kotipiiri ei ajatuksesta pitänyt, nuorukainen lähti opiskelemaan Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun. Seuranneet vaellusvuodet veivät nuoren miehen 1927 opintomatkalle Pariisiin. Väripaletti ja muotokieli saivat modernismin viritystä suoraan maalaustaiteen mekasta.

Kotimaassa Asunnan taiteilijan paratiisi oli Suursaari, jossa hän vietti aikaa maalaten. Myös runoja syntyi koko ajan saarella, jota Asunta itse kutsui Suomen Capriksi. Runoilijan veljentytär, kirjailija Maija Asunta-Johnston sanookin, että Suursaaresta jäivät perinnöksi paitsi merelliset maalaukset myös runojen meriaiheet.

Runomitan ja riimin taitoa

Runoilijan tiensä Asunta aloitti samaan aikaan kuin Tulenkantajat, mutta jäi tämän vapaaseen mittaan omistautuneen piirin ulkopuolelle. Hän taisi runomitat ja riimit ja pysyi niille uskollisena loppuun asti.

Kaikkiaan Asunta julkaisi kaksitoista runokokoelmaa. Ensimmäinen niistä tosin syntyi runoilijaystävyyden pohjalta 1928, kun kolme kaverusta, Asunta, Martti Merenmaa ja Einari Vuorela joutuivat turneelle samalle suunnalle maata, kuten Asunta itse kertoo eräässä muisteluksessaan. Kolmen teinin lauluja sai hyvän vastaanoton.

Kun runoja meni kaupaksi, Asunta saattoi nyt näyttää niitä kotitilalla isällekin. Runoilijan kutsumuksella oli oikeutuksensa, vaikka isä oli sitä epäillyt.

Asuntaa on usein kuvattu karun miehekkyyden sanansaattajaksi. Hänen vakava isänmaallisuutensa tulee parhaiten esiin sota-ajan runoissa. Asunta-Johnston, joka aikoinaan yliopisto-opinnoissaan tutustui tarkasti setänsä runouteen, sanoo useista teksteistä kumpuavan suuren kaipauksen.

"Kaipaus oli runojen käyttövoimaa. Se sai Heikki-sedän tuotannossa monenlaiset kasvot. Välistä se oli tuskantäyteistä energiaa, joka oli taottava sanoiksi, välistä kaihoa parempaan, eheämpään aikaan", veljentytär toteaa.

Nille ja Nalle, kaksi karvaturkkia

Mutta miehessä eli myös leikkimieli, joka pääsi hyvin esille esimerkiksi Pellervossa. Lehden ja runoilijan yhteistyö alkoi jo entisessä Nuorten Pellervossa. Runoniekasta tuli myös sarjakuvan piirtäjä. Vanhin Pellervon lukijakunta muistaa hyvin Heiska-sedän ja tämän luomat kaksi karhunpentua.

Nillen ja Nallen riimitellyt seikkailut tapahtuivat tutussa maaseudun maisemassa. Karvaturkit kävivät ongella, tekivät heinää tai poimivat puolukoita äitikarhulle. Jos erehdyttiin konnankoukkuihin, kurinpalautus tuli aina vastaan viimeisessä kuvaruudussa.

Myös suorasanaista tekstiä syntyi Pellervoon ennätysmäärä. Nuorille tarkoitettu Luomakuntaa-sarja perehdytti luonnon ilmiöihin pikku tarinoiden kautta. Aiheen niihin kirjailija saattoi saada vaikkapa omien lasten kanssa tekemistään retkistä, niin kuin runoilijan poika, lääketieteen lisensiaatti Jussi Asunta muistelee.

Monissa lyhyissä lastuissaan kirjailija esitteli tapaamiaan kansanihmisiä, useimmat kotipitäjästä. Asunta oli talonpoikaisen kulttuurin tuntija ja arvostaja. Hänen panostaan Ruoveden kotiseutumuseon synnyssä on muisteltu jälleen tänä kesänä.

Satavuotisjuhlissa Ruoveden Opiston lausuntapiiri osoitti, miten vahvasti Asunnan runokieli kantaa tähän päivään. Ensiesityksensä saivat myös Esa Pethmanin Asunnan runoihin säveltämät laulut, joita esitti oopperalaulaja Jarmo Ojala.

Teksti: Kaisa Simola
Sähköposti: