Kodin Pellervo

ELOKUU 19 | 8 | 2004

Elinkeino ajan hampaissa

Risto Kopu, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen poseeraavat Loimaalle tulevan maatalousmuseon esineiden kanssa.
Kimmo Torkkeli

Valtakunnallisesta maatalousmuseosta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta nyt se nousee. Pääministeri Matti Vanhanen muurasi peruskiven Loimaalle kesäkuun alussa. Rakennuksen pitäisi valmistua vuodenvaihteeseen mennessä ja museo on tarkoitus sisustustöiden jälkeen avata kesäkuun alussa 2005.

Hankkeen käsikirjoittajaksi on pestattu nainen, joka tietää paljon Suomen maaseudun elämästä ja maataloudesta ennen ja nyt ja taitaisi tehdä yhden museon vaikka omin käsin.

"Huomaan valmistautuneeni tähän tehtävään melkein koko ikäni, ainakin 48 vuotta eli hyvin pienestä tytöstä", nauraa filosofian tohtori Kirsti Manninen ja kiipeää reippaasti vanhan puimurin päälle. Saman tien alkaa tulla asiantuntevaa tekstiä.

"Tämä on ensimmäisiä suomalaisia Sampo-puimureita; jonkinlainen prototyyppi, koska tämä ei ole vielä edes keltainen. Ja tuo tuossa on piikkilangankiristäjänä tunnetun Valmetin isoveli."

Nyt Manninen, historiantutkija, -opettaja ja kirjailija on puurtanut maatalousmuseon käsikirjoitusta jo toista vuotta.

"Risto Kopu, Maatalousmuseosäätiön asiamies, on tämän hankkeen Lönnrot tai vähintään Snellman. Eihän Suomessa varmaan ole ainoatakaan maatalouspitäjää, joka ei olisi maatalousmuseota halunnut, mutta tästä Loimaan museosta tehtiin eduskunnassa päätös jo 1980- luvulla Heikki Perhon aloitteesta. Kopu ryhtyi panemaan sitä päätöstä toimeksi", muistuttaa käsikirjoittaja.

Kirsti Manninen sanoo paneutuneensa suomalaisen maatalouden ja maaseudun historiaan mm. tehdessään televisiosarja Hovimäkeä.

"Kun minua pyydettiin tähän, innostuin valtavasti. Rupesin heti näkemään tästä unia."

Manninen kiittää myös ammattitaitoista sisältötyöryhmää, jonka kanssa museon tehtävää sekä näyttelyn runkoa ja eri osastojen sisältöä on sommiteltu. Mannisen lisäksi työryhmässä ovat Turun yliopiston kansatieteen professori Pekka Leimu, Helsingin yliopiston maatalousmuseon esimies, maataloushistorioitsija ja Helsingin yliopiston kansatieteen lehtori Teppo Korhonen, Helsingin yliopiston Mikkelin maaseudun koulutus- ja tutkimuskeskuksen johtaja, modernia maataloustutkimusta ja perheajattelua edustava professori Pirjo Siiskonen, maatalousteknologian asiantuntija Pekka Olkinuora Vakolasta, Luston johtaja Timo Kukko, Loimaan maatalousmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Eskola sekä asiamies ja koordinaattori Risto Kopu.

Historiasta huippumoderniin

Museon peruskäsikirjoitus on valmis, ja sen pohjalta rakennetaan jo kaikkea, minkä tekeminen kestää kauan, kuten pienoismalleja, äänityksiä, kuvauksia, nauhoituksia jne. Suurin pienoismalli on johdantonäyttelyyn tuleva Ajan virta -teos, joka esittää samaa maalaiskylää pronssikaudelta 2000-luvulle. Siitä näkee, miten maatalous ja maaseutu ovat 5 000 vuoden aikana muuttuneet.

"Maatalouden historia esitetään kolmella tavalla. Pienoismallin lisäksi on aikajana, josta näkee väestö- ja peltopinta-alakehityksen. Kolmantena tulee vielä 15 minuutin multimediaesitys", kuvailee Kirsti Manninen.

Päänäyttelynä on vuoden kierto härkäviikoista jouluun. "Eivätkä meidän näyttelymme kerro ainoastaan menneisyydestä, vaan myös tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Totta kai näytämme, miten työt tehtiin ennen, miten koneellistuminen eteni, mutta täällä näkee senkin, miten työt tehdään nyt ja vielä senkin, miten tulevaisuudessa."

Talvesta tullaan kevääseen kaskiportin läpi.

"Kaskenpoltto aloitettiin huhtikuussa koloamalla kaskipuut. Se, että tällä leveysasteella yleensä maata viljellään, on kehittyneen kaskitekniikan ansiota, muuten täälläkin olisi samanlaista Siperian aroa kuin Pohjois-Venäjällä."

"Kaskiportissa simuloidaan, miltä tuntuu olla kaskeamassa; miltä näyttää, miltä haisee ja miltä kuulostaa eli siinä on tuoksut, äänet, hehku ja kuvat. Palovammoja lukuun ottamatta kaskenpoltto tuntuu aidolta."

"Kaskenpoltto saattaa olla myös tulevaisuudessa tärkeää: EU:n koko maatalouspolitiikkahan pyrkii perinnemaisemien säilyttämiseen ja siihen voidaan tarvita kaskenpolttoa", ounastelee Manninen.

Kaskenpoltto kuvataan Savonlinnan lähellä Linnasalmen kansallispuistossa, missä metsähallitus on säännöllisesti kaskennut.

Matka menneeseen aistien avulla

Kaskiportin läpi tullaan aukealle, jonka oikealla puolella aukeaa vanhan ajan toukopelto; siellä on talikko pystyssä ja kunnon lantapatteri.

"Lannan hajun haluan ehdottomasti, vaikka ihan oikeaa sontakasaa ei museoon tuotaisikaan", nauraa Kirsti Manninen.

"Onneksi meillä on loistavia vanhoja kansatieteellisiä elokuvia, joissa esitetään toukotöitä, hevoskylvöä, risuäkeitä, vakkakylvöä. Niitä me heijastamme nykyajan tekniikalla seinälle."

Toisella puolella esitetään suorakylvöä ja satelliitilla ohjattua tarkkuuskylvöä. Sydäntalvea kuvaa vanhan ajan puhdetyöpirtti, jonne kävijä pääsee sisään. Pirtissä on aito valaistusaste, joka vastaa yhtä praasua pesässä ja kolmea pärettä.

"Pirtissä on rukit, keskeneräiset kehruutyöt ja veistotukit, lattialla on lastuja ja keskeneräiset reen jalakset ja haravanvarret. Uuninpankolta vällyn alta näkyvät villasukat ja kuuluu kuorsaus.

Täytettyjä ihmishahmoja ei ole, mutta äänet ovat oikeat: kanat kaakattavat, kanathan tuotiin pakkasella sisään, työn äänet kuuluvat, ruotumummokin pärmättää välillä. Joskus voimme saada jonkun oikeasti kehräämään pirttiin."

Puhdetyöpirttiä vastapäätä on moderni tupakeittiö, jonka hyllyllä on navetasta kuvaa näyttävä monitori. Ruudulla näkyvät demoina myös kaikki maatalouden käytössä olevat tietokoneohjelmat. Käsikirjoittaja uneksii poikimisvideosta ja vanhoista maatalousaiheisista televisiomainoksista Pistä maitoa tulemaan -linjalla.

"Kaiken yllä roikkuu kahdeksasta metristä levitettynä, purjekankaalle painettuna riti rinnan jokainen EU-lomakkeen sivu, jotka suomalainen maanviljelijä joutuu vuosittain täyttämään. Se havainnollistaa nykyaikaa vielä konkreettisemmin kuin ne hyllyssä olevat neljä mappia, joita kaavakkeiden täyttäjä tarvitsee", Manninen huomauttaa.

Ei puuhamaa vaan paikka keskusteluille

Museolla on yli viiden hehtaarin tontti valtatie 9:n varressa viitisen kilometriä Loimaalta Turkuun päin. Museon kokonaispinta-ala on noin 2 500 neliömetriä, ja näyttelytilan osuus siitä on yli tuhat neliötä. Konehalli on tarkoitus saada seuraavassa vaiheessa, sen jälkeen käsikirjoittaja puhuu latoauditoriosta, monitoimitilasta ja karjasuojasta.

Kaikkiaan museoon tulee 60–70 osastoa. Miesväen innolla odottama osasto on nimeltään Masiina, jossa kerrotaan maatalouskoneiden kehityksestä. Kovin monia koneita ei museon sisälle mahdu, lisää niitä tulee aikanaan konehalliin.

"Kun maatalouskonemuseot esittelevät harvinaisuuksia, me pyrimme esittelemään ne kaikkein tavallisimmat, maataloutta mullistaneet vehkeet, esimerkiksi harmaan Ferkun, joka korvasi hevosen", Kirsti Manninen selvittää.

Museosta ei ole tarkoitus tehdä puuhamaata eikä eläinpuistoa, mutta muutaman eläimen käsikirjoittaja haluaisi ainakin vierailevaksi taiteilijaksi. Varsinaista maaseudun elämää ja aitoa maataloutta katsomaan opastetaan lähiseudun tiloille.

"Haluamme tästä erilaisten ihmisten kohtauspaikan ja ajattelemme erityisesti lapsiperheitä. Meillä on jo suuri joukko kaupunkilaislapsia, jotka tietävät paljon asioita, mutta maaseudun elämästä heillä ei ole mitään käsitystä, ei entisestä eikä nykyisestä, koska heillä ei enää ole mummolaa maalla. Heitä me toivomme tänne, samoin ulkomaalaisia, ja nähtävää on", Manninen lupaa.

Museon toimintaa on tarkoitus laajentaa pihan puolella. Siellä on jatkuvasti tapahtumia, siellä elävä maaseutu kohtaa museovieraat.

"Emme halua tehdä pelkkää menneisyyden esittelypaikkaa, vaan kohtauspaikan, jossa keskustellaan maaseudun ja maatalouden nykyisestä tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Omia tutkimusresursseja meillä ei vielä ole, mutta Suomessa tehdään paljon hienoa tutkimustyötä, josta ei juuri tiedetä. Tässä lähellähän ovat MTT Jokioisissa, Mustiala ja Ypäjä."

"Yksi merkittävä ulottuvuus on, että museo ei ole pytinki ja sen näyttelyt, vaan tietokanta; valtava määrä tietoa, joka tulee ulos eri tavoin. On museo näyttelyineen, mutta olennainen osa ovat verkkosivut, verkko- ja virtuaalimuseo, jossa esitellään monenlaista, kuten riihi, suomenhevonen, ruisleipä." Museo on jo olemassa verkossa osoitteessa www.maatalousmuseo.fi. Parhaillaan on menossa keruukampanjoita, kootaan mm. viljaruokareseptejä. Lisäksi menossa on matrikkelihanke, jonka tarkoituksena on digitoida vanhat maatilamatrikkelit ja kerätä verkkoon tiedot tämän päivän tiloista. Erityisen kiinnostuneita ollaan rajan taakse Karjalaan jääneistä maatiloista, joita varten on verkossa oma lomake. Kirsti Manninen toivoo, että sukujen nuoret auttaisivat karjalaisia antamaan tiedot ennen kuin on myöhäistä.

Teksti: Leena Teinilä-Huittinen
Sähköposti: