ELOKUU,
17.8.2006
Luumun aika
 Mari-luumulajike. Kuva Leena Nurmi |
Siro luumupuu mahtuu pienellekin pihalle. Puulle valitaan pihan aurinkoisin, lämpimin ja tuulensuojaisin paikka. Kasvukauden tulisi muodostua mahdollisimman pitkäksi, jotta hedelmät ehtivät kypsyä. Luumupuu viihtyy parhaiten kevyessä ja humuspitoisessa maassa, jossa ei ole liiallista pohjakosteutta. Matalaan kohopenkkiin istutettu puu kasvaa hyvin, kun sen juuret eivät ole liian kosteassa.
Kumpareessa puulla on paremmat lämpö- ja talvehtimisolot sekä tasaisempi kasvu. Kivinen mäki on luonnostaan sopiva paikka luumulle, sillä kivet varastoivat lämpöä ja kasvualustassa on yleensä sopivasti ravinteita. Luumupuulle saattaa löytyä paikka kivikkoisella rinnetontillakin, sillä se tarvitsee tilaa vain muutaman neliön.
Luumupuu kannattaa istuttaa keväällä, sillä kesän aikana se ehtii juurtua kunnolla ja selviää paremmin talvesta. Luumu menestyy parhaiten niukkaravinteisessa maassa eikä se myöhemminkään kaipaa kovin paljon lisälannoitusta. Sen sijaan runsaasti typpilannoitetta saanut puu kasvaa rehevästi eikä se asetu talvilepoon riittävän ajoissa, kukinta on vähäistä ja kirvat iskevät hanakasti meheviin versoihin ja lehtiin.
Vähäinen leikkaus
Myynnissä olevat luumupuut ovat lähes poikkeuksetta hyvin haaroittuneita astiataimia, jotka ovat sellaisenaan istutuskuntoisia eikä niitä juurikaan tarvitse leikata istutuksen yhteydessä. Puut tarvitsevat leikkauksia myöhemminkin hyvin vähän, sillä ne kasvavat yleensä sopivan malliseksi itsestään. Kuivuneet ja kuolleet versot poistetaan, samoin toisiaan hankaavat oksat.
Kovin pitkäksi kasvaneita vuosiversoja voi joutua typistämään ja taivuttamaan, jotta niihin muodostuisi riittävästi sivuoksia. Eräät jalostetut lajikkeet saattavat kasvattaa nuoruusvaiheessa hyvinkin pitkiä suoria versoja ilman sivuoksia. Satoa muodostuu puolestaan parhaiten hentoihin sivuoksiin. Paksujen oksanhaarojen poistamista täysikasvuisista puista on vältettävä, sillä puu saattaa menehtyä liian suuriin leikkauksiin.
Aikaisemmin suositeltiin luumupuiden leikkaamista loppukesällä ja syksyllä. Nykytietämyksen mukaan luumu- ja kirsikkapuut on turvallisinta leikata aikaisin keväällä, hyvissä ajoin ennen silmujen puhkeamista.
Nestevirtauksen alettua ei oksia enää katkota, sillä leikkauspinnat alkavat vuotaa. Syysleikkauksissa ei ole vaaraa vuotamisesta, mutta taudinaiheuttajille leikkauspinnat ovat alttiita. Aikaisin keväällä itiöitä ei vielä ole ilmassa.
Lajikkeita lännestä
Herman on vanha ruotsalainen lajike. Sinipunaiset, pyöreät ja miellyttävän makuiset, hiukan happoiset hedelmät kypsyvät usein jo elokuun alkupuolella. Hillittykasvuinen Herman menestyy varmimmin vain I-vyöhykkeellä, jossa sitä aikaisuutensa vuoksi kannattaisi viljellä enemmänkin.
Jubileum on joitakin vuosia sitten Ruotsissa myyntiin tullut uusi jaloste. Hedelmät ovat suuria, jopa 70-grammaisia, soikean pyöreitä ja kauniin tummanpunaisia. Herkulliset hedelmät kypsyvät Etelä-Suomessa syyskuun puolivälissä. Lajike on itsepölytteinen.
Koetarhan Väskynä on vanha ruotsalainen lajike. Sen keskikokoiset, soikeanpyöreät ja tumman sinipunaiset hedelmät kypsyvät syyskuun alussa. Itsepölytteinen lajike menestyy I–III-vyöhykkeellä.
Opalkin on vanha Ruotsissa ja Norjassa viljelty lajike. Sen kasvatus on yleistynyt Turun seudulla. Syyskuun alussa kypsyvät hedelmät ovat keskikokoisia, pyöreähköjä, väriltään vaalean sinertävänpunaisia. Kuorta peittää harmahtava vahakerros. Puu on itsepölytteinen.
Victoria on englantilaista alkuperää. Se on itsepölytteinen ja hyvin satoisa, mutta myöhäinen. Keskikokoiset, keltapunalaikulliset hedelmät ehtivät viileinä kesinä hädin tuskin kypsyä edes Etelä-Suomessa. Kypsinä hedelmät ovat makeita ja herkullisia. Ylisuuren sadon takia raakileharvennus on usein tarpeen.
Kotoiset maatiaiset
Anttolan Luumu on MTT:n Laukaan valiotaimiasemalta peräisin oleva ohutkuorinen ja makea. Se menestyy I–II(III)-vyöhykkeellä. Kuokkalan Luumu on kulkeutunut Venäjältä. Jyväskylästä löydetty Victoria-tyyppinen luumukanta menestyy I–III-vyöhykkeellä. Hedelmät ovat pieniä tai keskisuuria, punakeltaoransseja ja hyvänmakuisia.
Kuntalan Punaluumu kasvaa hillitysti ja tuleentuu varhain, hedelmät ovat makeita ja maukkaita. Lajike on itsepölytteinen ja menestyy I–III-vyöhykkeellä. Leenan Keltaluumu on Espoosta löytynyt kanta. Mehukkaat, melko suuret hedelmät kypsyvät syyskuun puolivälissä. I–III-vyöhykkeellä menestyvä lajike vaatii pölyttäjän.
Parikkalan Luumua on viljelty kauan Kaakkois-Suomessa ja se menestyykin hyvin III-vyöhykkeellä asti. Tummanpunaiset makeat ja pehmeäkuoriset hedelmät kypsyvät elokuussa. Savion Keltaluumu menestyy I–III-vyöhykkeellä, hedelmät ovat keskikokoisia ja herkullisia. Lajike vaatii muiden keltaluumujen tavoin toisen lajikkeen pölyttäjäksi.
Keskisuomalainen Sinikka-lajike on nopeasti yleistynyt kotien hyötytarhoissa. Se on täysin itsepölytteinen ja satoisa jo nuorena. Elo-syyskuun vaihteessa kypsyvät hedelmät ovat tummansinisiä ja pitkulaisia. Sinikassa on ilmeisesti mukana jonkin verran kriikunaa, sillä hedelmät ovat melko pieniä eikä malto ei irtoa kivestä tavalliseen tapaan.
Urjalan Taika on kookashedelmäinen Urjalasta löytynyt luumukanta. Punakeltaiset hedelmät ovat erityisen mehukkaita. Puu on pienikasvuinen, ja lajike menestyy I–III-vyöhykkeellä. Vaarin Luumu puolestaan on peräisin Pälkäneen tutkimusasemalta. Isokokoisten, mehukkaiden luumujen kuori on ohuehko.
Hillittykasvuisen Yleisen Keltaluumun hedelmät ovat keskikokoisia, kapean munamaisia ja ne kypsyvät syyskuussa. Maultaan ne ovat makeita, mutta melko mietoja. Yleinen Keltaluumu vaatii lähelleen toisen lajikkeen pölyttyäkseen. I–III-vyöhykkeellä menestyvästä lajikkeesta on olemassa erilaisia paikalliskantoja.
Yleinen Punaluumu on talvenkestävä, itsepölytteinen ja sen kellan- tai ruskeanvihreät punaisen värin peittämät hedelmät ovat erittäin mehukkaita ja makeita. Valitettavasti I–III(IV)-vyöhykkeellä menestyvä lajike on jaksottaissatoinen ja altis ikävälle muumiotaudille. Lisäksi hedelmät halkeavat herkästi sateiden jälkeen. Lajikkeesta on olemassa lukuisia paikalliskantoja.
Yleinen Sinikriikuna on oikeastaan kriikuna, jonka pienet, pyöreät, tummansiniset ja vahapintaiset hedelmät kypsyvät syyskuussa. Kriikunat eroavat luumuista siten, että niiden kasvutapa on usein pensasmainen ja hedelmät pieniä, lähes marjamaisia eikä hedelmämalto irtoa siemenestä kuten luumuilla. Kriikunat ovat kestäviä ja itsepölytteisiä. Yleinen Sinikriikuna menestyy I–II(III)-vyöhykkeellä.
Virolaisia tuttavuuksia
Ave-lajikkeen violetinpunaiset soikean pyöreät, suuret ja herkulliset hedelmät kypsyvät elokuun lopulla. Avea suositellaan I–II-vyöhykkeelle. Myös Liisu kypsyy samoihin aikoihin. Sen isot hedelmät ovat tummansinisiä ja soikeita. I–II-vyöhykkeellä menestyvä Liisu on aikaisuutensa ja satoisuutensa vuoksi erinomainen tulokas puutarhoihimme.
Mari on hieno ja suosittu virolainen lajike. Syyskuussa kypsyvät hedelmät ovat sinisiä, makeita ja mehukkaita. Voimakaskasvuista, aikaisin satoikään tulevaa Maria suositellaan hedelmien myöhäisen kypsymisajan takia istutettavaksi seinustalle tai muuten lämpimään paikkaan I-vyöhykkeelle.
Polli Monaploom eli Pollin munaluumu kypsyy syyskuun alkupuolella. Hedelmät ovat suuria, munan muotoisia ja väriltään keltapunalaikkuisia. Hedelmäliha on erittäin mehevää. Puu tarvitsee pölyttäjän, jonka pitäisi kukkia samoihin aikoihin. Vilmitar-lajikkeen syyskuun alussa kypsyvät hedelmät ovat suuria, aprikoosin värisiä. Maku on raikkaan pehmeä; Vilmitar on oikea herkkuluumu. Puu on suurikasvuinen, satoisa ja se tarvitsee pölyttäjän.
Erinomainen Vilnor antaa satoa niin ikään syyskuun alkupuolella. Hyvänmakuiset hedelmät ovat violetinsinisiä ja soikeita, kooltaan hiukan pienempiä kuin Liisun ja Aven, mutta puu antaa satoa runsaasti joka vuosi. Vilnor on hyvä pölyttäjä muille myöhään kukkiville virolaisille lajikkeille.
Hybridiluumut ovat uusia tulokkaita Venäjältä. Näitä aasialaisen ja eurooppalaisen luumun risteytymiä kutsutaan myös kirsikkaluumuiksi, joskaan niillä ei ole mitään tekemistä kirsikoiden kanssa. Pienisiemeniset ja hyvänmakuiset hybridiluumut ovat väriltään keltaisia tai oranssinpunaisia. Puut ovat nopeakasvuisia ja vaativat toisen hybridiluumun pölyttäjäksi. Meillä kasvatettavia ovat mm. Kometa, Mara ja Matjuni.
Useimmat itsepölytteisiä
Useimmat meillä kasvatettavat luumulajikkeet ovat itsepölytteisiä eli ne eivät tarvitse toisen lajikkeen siitepölyä tuottaakseen hedelmiä. Monet kuitenkin hyötyvät ristipölytyksestä ja tuottavat satoa enemmän ja säännöllisemmin, jos niiden likettyvillä kasvaa jokin toinen samaan aikaan kukkiva lajike. Hyviä pölyttäjiä ovat esimerkiksi Yleinen Punaluumu, Yleinen Sinikriikuna, Victoria ja Jubileum.
Keltaluumulajikkeiden oma siitepöly ei puolestaan idä lainkaan, ja siksi lähistölle, mieluiten muutaman metrin päähän, on istutettava jokin toinen pölyttä. Myös venäläiset hybridiluumut ja eräät uudet virolaiset lajikkeet tarvitsevat toisen lajin pölyttäjäksi, ja mielellään samaan aikaan kukkivan.
Teksti: Leena Nurmi
Sähköposti:
Sivun alkuun | Tekstit
8/06 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute
| www.pellervo.fi |