Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

SYYSKUU 16. 9. 2004

Minne menet, nelikymppinen nainen?

Jää työ, jää puoliso ja jää perhe. Jää ehkä kotimaakin, kun nelikymppinen nainen huomaa tulleensa elämän puoliväliin ja etsii uutta naiseuttaan. "Kasvumatka itseensä olisi hyvä tehdä pienin ja harkituin askelin. Suurilla ja äkkinäisillä voi olla katastrofaaliset seuraukset", sanoo perheneuvoja ja kirjailija Kaija Maria Junkkari.

Naisen parhaat vuodet. Näin mahtavan valoisasti Kaija Maria Junkkari nimesi kirjansa naisen kasvusta keski-iässä. Jokunen vuosi sitten ilmestynyt teos ja siihen liittyvä tutkimustyö oli hänen tapansa siirtyä naisen toiseen aikuisuuteen. Uuteen tilaan, jossa ruumis vähin erin muuttuu hedelmättömäksi, mutta jossa elämänkokemuksen, viisauden ja voiman hedelmät kypsyvät.

"Neli- ja viisikymppisenä nainen on elämän taitekohdissa. Suomalainen nainen elää keskimäärin 80-vuotiaaksi, joten 40-vuotiaana puolet vuosista on takana, puolet edessä. Viisikymppisellä aikuista elämää on kestänyt 30 vuotta ja toiset 30 vuotta ovat tulossa", Junkkari laskee. "Myös biologinen kello tikittää, sillä lasten saamisen aika on päättymässä ja ruumis muistuttaa monin tavoin, ettei se enää ole nuori."

Siirtymä uuteen elämänvaiheeseen aiheuttaa monenlaisia mielenliikahduksia. Ja saakin aiheuttaa. Hyvä vanhuus edellyttää, että keski-iässä kohtaa itsensä ja ahdistuksensa. Antaa itselleen luvan ja aikaa surra, vihata, pelätä ja puhua puhki kaikki ne asiat, jotka hiertävät niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä.

"Jokaisella ihmisellä on valtava tarve kypsyä henkisesti. Muutos on välttämätön ja hedelmällinen, mutta usein myös tuskallinen", Junkkari kuvailee. "Kasvun vaiheessa on aluksi kurja olla. Itsensä tuntee haluttomaksi, vanhaksi, itkuherkäksi ja masentuneeksi. Vähitellen katse kääntyy sisimpään, jossa alkaa nähdä työstämistä vaativia asioita."

"Opettelin kuuntelemaan itseäni, ja tämä jatkuu edelleen, jatkuva kuulolla oleminen itseni kanssa."

Kohtaamaan kipua

Keski-ikäistyminen tapahtuu jokaisella omassa tahdissa, omaan tapaan. Joku ehkä tuntee putoavansa suorilta jaloilta rähmälleen syvään kuiluun, mutta toinen kuvaa oloa lähinnä levottomaksi tai tyytymättömäksi. Kasvukriisi saattaa keikauttaa kerralla koko olemisen, mutta yhtä hyvin se voi kuplia tuntuvammin vain jollain tietyllä alueella, esimerkiksi työ- tai perhekuvioissa, jolloin muu elämä voi samaan aikaan olla varsin seesteistä.

Niin ison kuin pienen ahdistuksen vastaanottaminen vaatii aina rohkeutta. On uskallettava nähdä vaikea asia, on tartuttava siihen ja vähitellen kuorittava nahkaansa uudeksi kuin käärme. Oman epätäydellisyytensä ja kuolevaisuutensa tiedostaminen voi joskus tuntua niin tuskalliselta, että mieluummin pakenee kasvukipuja uuteen elämäntilanteeseen.

"Uusi avioliitto, lapsi tai elämäntehtävä saa tuntemaan, että elämä on vasta alullaan. Usein iltatähti-vauvat tyydyttävät naisessa tätä tarvetta, eivätkä ne siksi välttämättä ole ihan loppuun saakka harkittuja ratkaisuja. Miehille tyypillistä on putsata pöytä uudella avioliitolla, mikä on tietysti kestämätön ratkaisu. Samat hankalat kysymykset tulevat sielläkin ennen pitkää vastaan: Elämä on rajallista, joten miten minä olen sen käyttänyt? Kuka oikeastaan olen? Olenko elänyt omaa elämääni vai jonkun muun sanelemaa elämää?"

Jos henkisesti torjuu keski-iän ja jää riippumaan nuoruuden haavekuviin, voi myöhään puhkeavasta kasvukriisistä tulla epätoivoisen syvä. Voi myös käydä niin, että huomaa katkerana vanhuksena karkottavansa mielen haamuja, joiden häätämiseen olisi keski-iän terveempinä vuosina riittänyt paremmin voimia.

"Sain terapian avulla karistetuksi lapsuuden pelot niskastani ja se on elämäni suurin vedenjakaja, lapsen syntymääkin tärkeämpi. Perusahdistukseni on poissa. Opettelen olemaan itselleni armollinen. Vuosikausia porskuttelin ja näytin ihan normaalilta. Minua pidettiin tasapainoisena, sosiaalisena ja hauskana ihmisenä. Kukaan ei nähnyt tutinaa sisälläni, syyllisyydentunteiden aiheuttamaa mustaa itseinhoa. Ihminen voi selvitä pitkään uskottavasti, vaikka hänellä on hyvin paha olo."

Tapaamaan varjoa

"Nuorempana luulin, että tiesin; neljänkymmenen ja viidenkymmenen välillä tajusin, etten tiennytkään mitään. Kaikki tietämiseni oli ollut vain parahduksia. Viisikymppisyys mahdollistaa anteeksi antamisen itselle ja muille. Tajuaa, että elämässä on vain käynyt tietyllä tavalla."

Sisimpänsä syvänteistä keski-ikäinen löytää paljon sellaista, jota siihen asti on kieltäytynyt näkemästä. Siellä asuu ehkä tyttö, joka ei lapsena saanut vanhempien hyväksyntää ja siksi aikuisena yhä etsii sitä epätoivoisesti. Sieltä voi löytyä nainen, joka aikuistuvassa tyttäressä kohtaa uudelleen nuoruustuskansa. Ja nainen, joka ei uskalla antaa itselleen lupaa menestyä, koska tuntee syyllisyyttä siitä, että elämä on rikkaampaa kuin vanhempien elämä.

Mielen perimmäisissä koloissa lymyää myös elämätön elämä eli varjo, kuten psykiatri Carl Jung sitä kutsuu. Varjoa on kaikki se, mitä olisin halunnut olla tai mitä olen itsessäni torjunut, laiminlyönyt ja hävennyt.

"Omien varjopuoliensa, vaikkapa pikkumaisten luonteenpiirteiden, tunnistaminen ja tunnustaminen ei ole helppoa, mutta se on helpottavaa. Kun opimme tuntemaan varjoamme, lisääntyy myötätunto ja lempeys itseämme ja muita kohtaan", Junkkari selittää.

"Vanhenemiseen liittyy vastakkaisia mielikuvia: toisaalta ajoittain surullisia kuvia väsymyksestä, voimattomuudesta, muistamattomuudesta ja rypyistä. Mutta myös kuvia vapaudesta, riippumattomuudesta, eheydestä ja ilosta. Minulle on ollut hämmästyttävä kokemus se, että kun jostain luopuu, tilalle löytyy aina jotain muuta."

Löytämään vahvuutta

"Neljänkymmenen molemmin puolin on ollut aikaa, jota kutsun erämaa-ajaksi. Silloin en odottanut enkä toivonut elämältä mitään, vaan ajattelin pikemminkin: kunpa tämä jo loppuisi. Toivuin kriisistä lähtemällä sapattivapaalle Kreikkaan."

"Jos se vain on taloudellisesti mahdollista, niin matkustelu on yksi hyvä keino tutustua uuteen itseensä ja pohtia tulevaa", Kaija Maria Junkkari tietää.

"Monet naiset lähtevät sisäiselle matkalle. He käyvät ehkä terapiassa tai itsehoitokursseilla, järjestävät töistä vuorotteluvapaata, mietiskelevät, lueskelevat, kirjoittavat päiväkirjaa, kuuntelevat musiikkia tai tekevät jotain muuta mieleistään. Puolisosta ja lapsista voikin aluksi tuntua hyvin oudolta, että äiti haluaa paljon omaa rauhaa ollakseen itsensä kanssa."

Junkkari suosittelee erityisesti ajatusmatkaa tyttöyteen: siihen millainen oli 8–12-vuotiaana juuri ennen murrosikää, jolloin vartaloltaan naiseksi muuttuva tyttö alkaa arvioida itseään miehisen maailman arvojen kautta. Silloin tyttö ei vielä ole alistunut siihen, että olisi oltava vieläkin kauniimpi ja hyväksyttävä miehiä useammin matala palkka, pätkätyöt sekä vanhemmuus, jossa pitää jaksaa niin lapset, koti kuin työura.

Jotain tuosta tyttöajan rohkeudesta, vapaudesta, elinvoimasta ja itseluottamuksesta nainen usein löytää itsestään keski-iässä ja alkaa päättäväisesti ilmaista omia ajatuksiaan, toiveitaan ja tarpeitaan.

"Vaihdevuosissa naishormonien tuotanto vähenee, jolloin naisessa olevat mieshormonit pääsevät enemmän esille. Nainen ikään kuin miehistyy, saattaa saada jopa viikset ja alkaa käyttäytyä 'miesmäisen' määrätietoisesti."

Samaan aikaan nainen solmii sisäistä rauhaa muuttuvan ulkonäkönsä kanssa. Ikuista nuoruutta ja kauneutta palvovan mediatulvan keskellä se ei aina ole helppoa, mutta kypsä aikuinen tajuaa, että ihmisen kauneus ei ryppyihin katoa. Ja että itsestään kannattaa ja saa pitää huolta.

"Viisikymppisessä naisessa on mielestäni amatsonin voimaa. Hänestä on tulossa matriarkka, elämää kokenut, myötätuntoinen, luja ja tyylikäs nainen", Kaija Maria Junkkari sanoo hymyilen.

Keski-ikäinen mies alkaa hänkin muuttua: hormonit tekevät miehestä aiempaa naisellisemman. Uusi tilanne saattaa parantaa suhdetta puolisoon, sillä nyt kun mies ja nainen lähentyvät toisiaan henkisesti ja ruumiillisesti, heillä on entistä suuremmat mahdollisuudet ymmärtää toistensa erilaisuutta, myös seksuaalisuudessa. "Häveliäisyys on vähentynyt ja avoimuus, leikkimieli ja huumori lisääntynyt, kun kerromme fantasioistamme!"

Hiljaisuuteen ja toivoon

Suuret ja nopeat elämänmuutokset, esimerkiksi irtisanoutuminen tai avioero, tuntuvat keski-iässä joskus äärettömän houkuttelevilta, mutta perheneuvojan näkökulmasta kiusausta vastaan olisi hyvä taistella.

"Äkkiratkaisussa ei sielu koskaan oikein ennätä mukaan. Lisäksi seuraukset itselle ja lähipiirille voivat lopulta olla pahimmillaan katastrofaaliset. Olisi hyvä jos voisi tunteidensa lisäksi kuunnella myös järkeä ja pohtia muutosten seurauksia kaikessa rauhassa monesta suunnasta."

Äärettömän arvokasta on puolison ja lasten tuki vaimolle ja äidille, joka haluaa vaihtaa ammattia tai toteuttaa jonkin muun unelman. Keski-iässä moni ovi on yhä ihanasti auki. Usein naiset raottavat ovia hiljentymisen paikkoihin, esimerkiksi kirkkoihin tai luostareihin.

"Elämä on tullut pisteeseen, jossa ei voi välttää kysymystä siitä, minkä varassa elää ja kuolee", Junkkari kuvailee. "Kuoleman ajatteleminen on hyväksi, koska se on kaikkein varmin asia elämässä. Kun kuoleman ajattelemisen ensikauhut ja kouristukset on kokenut, se ei enää masenna, vaan pikemminkin lisää elämäniloa."

"Olen kokenut johdatusta kokonaisvaltaisesti, joskus hämmästyttävällä, jopa pelottavallakin tavalla. Elän toivon varassa, että kaikella on tarkoituksensa, minunkin elämälläni. Haluaisin tulla muistetuksi siitä, että olin aidosti oma itseni."

Lainaukset keski-ikäisiltä naisilta kirjasta Naisen parhaat vuodet

TekstiTuija Manneri
Sähköposti


Sivun alkuun | Sisältö 9/04 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |