Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

SYYSKUU, 15.9.2005

Kukkasipulit multaan


Jos haaveena on erityisesti kevääseen ajoittuva kukkaloisto, kannattaa syksyllä istuttaa puutarhaan paljon erilaisia kukkasipuleita.

Talventähdet ja lumikellot avaavat terälehtensä kevään ensimmäisinä, heti maan paljastuttua. Kukinta runsastuu krookuksien, narsissien, helmi-, sini- ja pikarililjojen sekä tulppaanien ilmestyttyä maasta.

Sipulikukkien lumosta saa nauttia pitkälle kesään, kun istutetaan myöhään kukkivia liljakukkaisia tai papukaijatulppaaneita, kerrottuja narsisseja ja hauskoja laukkoja myös varjoon, jossa kukat aukeavat viimeisinä.

Keväällä kukkivat sipuli- ja mukulakasvit istutetaan Etelä-Suomen oloissa syys-lokakuussa, pohjoisessa istutuspuuhiin ryhdytään aikaisemmin. Ennen talvea sipulien ja mukuloiden on ehdittävä juurtua, mutta kukkaverso ei saa kuitenkaan kasvaa liian pitkälle. Ihanteellinen maan lämpötila juurtumisaikana on hivenen alle +10 astetta. Ensimmäisinä istutetaan arat lajit, keisarinpikarililjat, hyasintit ja narsissit.

Jos istutus myöhästyy tai talvi uhkaa tulla liian aikaisin, peitellään istutukset lehdillä, turpeella tai havuilla, joiden alla maa pysyy sulana pitempään ja sipulit ehtivät juurtua. Sipulit istutetaan kärki ylöspäin kuoppaan, jonka syvyys on noin kolme kertaa sipulin oma läpimitta.

Sopivan lämpötilan lisäksi myös kosteus on juurtumiselle tärkeää. Kuivaan paikkaan istutettavien sipuleiden kasvualusta on kasteltava, erityisesti räystäiden alla. Samalla voi pintamultaan ripotella pitkävaikutteista lannoitetta, jonka sipulikukat hyödyntävät seuraavana keväänä kasvun alettua. Ensimmäisenä vuonna sipulit kukkivat vararavinnon turvin, mutta useamman vuoden kukkaloistoa ja kukkivien sivusipulien kasvattamista varten ne tarvitsevat lisäravinteita. Ihanteellinen istutuspaikka on multava, hiekkapitoinen ja vettä läpäisevä.

Varsinkin aikaisimpia kukkasipuleita kannattaa istuttaa puiden ja pensaiden alle sekä myöhään lehteen tulevien perennojen lomaan. Näin pääsee keväinen loisto näkyville ja sen mentyä peittyy tuleentuva kasvusto kesän myötä muiden kasvien alle.

Riittävän suuri ja tiheä istutus, jossa eri väriset lajit ja lajikkeet on istutettu omiksi ryhmikseen, on näyttävä ja tasapainoinen.

Istutuksiin kannattaa käyttää suuria tai keskikokoisia, hyvälaatuisia ja lepotilassa olevia sipuleita ja mukuloita; käteen ne tuntuvat kiinteiltä ja napakoilta.

TekstiLeena Nurmi
Sähköposti


Sivun alkuun | Tekstit 9/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |