Kodin Pellervon kotisivulle


Lehden referaattisivulle
Juttuarkisto
Pellervon matkat
Tilaajapalvelu
Mediatiedot
Toimitus
Palaute

Uutiset
Maatilan Pellervon kotisivulle
www.pellervo.fi
Osuustoiminta-lehti

SYYSKUU, 15.9.2005

Vihreä kulta huilaa lossin ohi


Hanhivirta on takana, edessä kimaltelee Enonvesi. Apupässi Taipaleen kannelta näkee kuinka vihreä kulta huilaa eteläisen Saimaan moolokkien kitaan. Nippulauttaa kiskoo kilometrin päässä hinaaja Chr. Kontturi. Kuva Risto Lounema

”Tiellä 471 välillä Enonkoski–Heinävesi Hanhivirran lossilla liikenne keskeytetään kello 14.15–15.15 väliseksi ajaksi puutavaran uiton takia.” Suvieetterissä on kiirinyt toistuvasti vastaavanlaisia liikennetiedotteita. Mitä kummaa Saimaa lossipaikoilla tapahtuu?

Tieliikelaitoksen keltainen lossi kelaa eestaas reilun parin sadan metrin vaijeriaan Enonkosken ja Heinäveden välisellä tiellä Hanhivirran lossipaikalla. Ylitse vietäviä riittää: on saksalaista lomailijaa kanootteineen, mökkiläistä perheineen, asuntovaunuja, pari pyöräilijää, kuorma-autoja, rekkakin.

Ei ehdi lossikuski Pauli Mäkäräinen, 52, muuta kuin vaihtaa suuntaa; aina on joku jommallakummalla rannalla kyytiä odottamassa. ”Tämä on Järvi-Suomen toiseksi vilkkain lossipaikka; keskimäärin 450 autoa viedään vuorokaudessa ympäri vuoden”, hän sanoo, nostaa puomin ja päästää taas muutaman menijän kovalle maalle.

Pauli on paikkakunnan mies, kotoisin parin kilometrin päästä, innokas kalamies ”aina kun on aikaa” ja tietenkin juttumies, savolainen kun on. Hän on Hanhivirran lossinhoitaja. Lossi palvelee 24 h -periaatteella. Vuoro kestää kahdeksan tuntia. Hoitajan lisäksi tarvitaan viisi vakituista ja pari tuuraajaa.

Ilmoitus lähtee eetteriin

Emme ehdi kalajuttuihin saakka, kun Paulin kännykkä äännähtelee. Soittaja on hinaaja Chr. Kontturin kippari. Hän ilmoittelee, että reilun puolen tunnin päästä mennään ohi. Saman tien Pauli pirauttaa aluehälytyskeskukseen: ”Hanhivirralla liikenne keskeytetään 14.15–15.15 väliseksi ajaksi puutavaran uiton vuoksi.”

Tuskin ehdin autolle, kun Radio Suomi kailottaa liikennetiedotteen yli valtakunnan. Samoihin aikoihin korva on kuulevinaan matalaa moottorin jylinää Pyyvedeltä Savonrannan suunnasta. Vartti ehtii kulua, ennen kuin hinaaja ilmestyy näkyviin kallionnokan takaa. Se nuolee vastarantaa kyljessään toinen pienempi alus.

Melkein minuutilleen Chr. Kontturi on ylimenopaikan kohdalla. Pauli on kiinnittänyt lossin ja löysännyt vaijerin pohjaan. Heti alkaa jonontynkää syntyä puomin eteen.

Mutkan takaa syöksyy pikkuauto perävaunussaan vene. Jarrutuksessa kärry pomppii, ja näyttää, että vene jatkaa saman tien veteen saakka. Kiitäjä on turisti. Hän sanoo kuulleensa liikennetiedotteen ja sompailleensa kämmenet märkinä täyttä sataa ehtiäkseen yli ennen katkosta. Mihin on espoolaisella noin helkutinmoinen kiirus?

”Kalaan Koloveden kansallispuiston rauhaan!”

Jokapäiväistä hupia liikennekatkos ei ole. Edellinen lautta on mennyt tästä pari päivää sitten ja sitä edellinen viikkoa aikaisemmin. Kaikkiaan tasavesi-Saimaalla, Joensuun ja Varkauden eteläpuolisella järvellä, vedetään kesän mittaan puolensataa nippulauttaa.

Vilkkainta on Hätinvirran lossilla Puumalassa, koska se on lähinnä tavallisinta määränpäätä eli Lappeenrannan, Joutsenon ja Imatran tehtaita. Puumalan Kietävälässä ja Sulkavan Vekaransalmessa on seuraavaksi eniten uittoa ja katkoksia. Savonlinnan Koivukannassa ja täällä Hanhivirralla liikenne pysähtyy harvemmin.

Kapteeni katsoo horisonttiin

Mitä näkyy? Edessä kimaltelee Enonvesi. Rennosti istuu tuolissaan Chr.Kontturin kapteeni Seppo Matikainen, 59, käsissään joystick. Sillä ohjaillaan linjahinaajaa Saimaan kapeikoissa ja nyt tässä laajemmalla Enonvedellä. Alakerrassa jyrisee 640 hevosvoiman diesel, joka ei ole sen julmempi teholtaan kuin suurimpien tukkirekkojen moottorit. Vaijerin päässä tulee 960 nippua puuta. Laivasta on lautan hännille niukka kilometri.

”Joensuusta haettu, Joutsenoon hinattava lautta on lyhyt. Sulkavalla Vekaran alapuolella tähän liitetään 500 nippua lisää. Silloin päästään jo arkisempiin mittoihin, 1,3–1,6 kilometrin pituuteen”, kippari sanoo.
Tavallisesti lautassa on 1 000–1 200 nippua, puuta tuollaiset 25 000 kuutiota. Kaksi metriä korkeana halkopinona sen pituus olisi 12,5 kilometriä.

Lautan uittaminen vaatii apuvoimia. Chr. Kontturin laivueeseen kuuluu kaksi apuhinaajaa, apupässiä. Toinen niistä, Taipale, puski Hanhivirralla lautan häntää, jotta se pysyisi väylällä. Tämän lautan keulassa on kahdeksan nippua rinnan, perässä vähemmän. Kymmenen nippua on maksimi, sillä sellainen määrä mahtuu Savonlinnan Laitaatsillasta läpi.

Joensuusta Saimaan etelärannalle kertyy matkaa 300 kilometriä. Vauhti sokkeloisessa labyrintissä ei päätä huimaa, se on vain vähän yli kaksi kilometriä tunnissa. Vuorokaudessa lautta kuitenkin etenee noin 50 kilometriä.

Saimaalla asutaan laivassa

Sulkavalta järven rannalta lähtenyt Seppo Matikainen on lauttaamisen perinneammattilainen. Hän on kolmannessa polvessa näissä hommissa. Menossa on 42. kesä. Eikä tässä vielä kaikki: poika, siis jo neljännessä polvessa, on Parkko-puskuproomussa, Saimaalla sekin.

”Viimeiset 15 vuotta työnkuva on pysynyt samanlaisena. Koko ajan kun vedetään, on vuoron pituus kuusi tuntia. Sitten on samanmittainen lepo. Töitä tehdään putkeen kaksi viikkoa, sitten on viikko lepoa. Kertyneet vapaat pidetään talvella”, Seppo kertoo.

Miehiä on hinaajalla kerralla neljä, ja tietenkin kokki. Emäntä on enonkoskelainen Titta Luomanmäki. Hän on Kontturilla toista kesäänsä. Titta on terveydenhoitaja, mutta sanoo luontoihmisenä arvostavansa maisemia ympärillään ja tietynlaista vapautta. ”Aamulla mietin, mitä päivän mittaan laitan ruoaksi”, hän sanoo.

Jääkaapeissa on aina oltava aineksia yli normaalin tarpeen, jos vaikka lautta jäisi tuulenpitoon. Kerran viikossa poiketaan kaupassa täydentämässä varastoja.

Näin ui puu Suomessa

Historiaan ovat jääneet purouitot, irtouitot erotuksineen suurilla joilla, niin myös lauttaamiset muualla kuin Saimaalla, Päijänteen vähäistä toimintaa unohtamatta.

Saimaalla uitetaan nippulauttoina miljoona kuutiota puuta. Se vastaa 20000 raskasta, 60 tonnin rekkakuormaa. Kyse on yhteisuitosta, jonka järjestää Järvi-Suomen uittoyhdistys. Jäseninä ovat suuret yhtiöt, mutta edustus on myös metsänomistajilla. Yhtiöiden niput kulkevat lautoissa sulassa sovussa niin, että eri tehtaille menevät puut voidaan helposti irrottaa.

”Puolet pohjoisen puusta hinataan Kaukaalle Lappeenrantaan. Joutsenon tehtaille menee vähän alle 400 000 kuutiota ja Ristiinaan UPM Kymmenen vaneritehtaalle alle 100 000 kuutiota”, informoi yhdistyksen uittopäällikkö Harri Lallukka Savonlinnassa.

Lallukka uskoo, että uittomäärät Saimaalla kasvavat, koska puunkäyttö on lisääntymässä niin Kaukopäässä, Joutsenossa, Ristiinassa kuin Punkaharjullakin. Kilpailevia ja vaihtoehtoisia tapoja ovat maantie-, rautatie- ja proomukuljetukset. Pitkillä, 300 kilometriä lähentelevillä matkoilla nippu-uitto on energiatehokkain ja huokein muoto.
Kesäisin uitto tarjoaa työtä noin sadalle, talvella 20 hengelle.

TekstiRisto Lounema
Sähköposti


Sivun alkuun | Tekstit 9/05 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |