Kodin Pellervo

SYYSKUU, 21.8.2006

Täit, nuo herkät ja kiehtovat eläimet

Päätäi voi hyvin ja vaatetäikin palaa vielä, sanoo Lena Huldén, sotahistoriaan erikoistunut tutkija, joka on kirjoittanut maailmanhistoriaa uusiksi syöpäläisten näkökulmasta.

Kuva Tapani Lepistö

Puheet täitä saaneiden lasten vanhempien uusavuttomuudesta saavat Lena Huldénin kiihtymään. ”Sellainen on tosi paskapuhetta. Ei viisikymmenluvulla ollut vaikea päästä täistä eroon, kun ei tarvinnut muuta kuin panna lapsen pää täyteen DDT:tä.”

”Nyt me joudumme turvautumaan tavallaan isoisien konsteihin, ja siksi täi on nykyisin paljon pahempi ongelma. On ihan turha syyllistää tämän päivän vanhempia.”

DDT, tuotenimeltään Täystuho, oli tehokas mutta sittemmin pahamaineinen myrkky, joka kiellettiin Suomessa vuonna 1969, ja samoihin aikoihin se vedettiin myynnistä enimmissä muissakin länsimaissa.

Pian sodan jälkeen täiden uskottiin Suomesta jo lähes hävinneen, mutta sittemmin ne palasivat ja nykyisin monet lapset tuovat päiväkodeista ja kouluista kiusallisia tuliaisia, joista puhutaan hiukan häveliäästi. Häveliäisyys on aivan turhaa.

Huldénin mukaan miljoonat lapset länsimaissa saavat täitä joka vuosi, eikä tällä ole mitään tekemistä sen enempää sosiaaliluokan kuin hygieniankaan kanssa. Täi suhtautuu tasapuolisesti köyhiin ja rikkaisiin, ja itse asiassa se viihtyy paremmin puhtaissa kuin likaisissa hiuksissa.

Kyse on liikenteestä ja liikkumisesta, logistiikasta, sotatutkija Huldén korostaa. ”Ja minulla on varma tieto, että täi todella kykenee siirtymään hattuhyllyllä lakista lakkiin.”

Apteekit eivät ole innokkaita julkistamaan täishampoiden myyntilukuja, mutta myynnin kerrotaan olevan melko huomattavaa ja kaksinkertaistuvan aina syksyisin kesään verrattuna. Ongelman keskittyminen nimenomaan päiväkoteihin ja ala-asteille selittyy Huldénin mukaan tilastollisesti: jos lapsi on päiväkodissa, on todennäköisempää, että hänellä on sisko tai veli ala-asteella kuin lukiossa.

Täishampoot ovat ongelmallisia siksi, että monet ovat niille allergisia. Huldénilla on kätevä vaihtoehto: ”Päässä on keskimäärin 120 täitä, ja jos joka toinen päivä imuroi pölyimurilla aikuiset pois, kymmenessä päivässä niistä pääsee eroon.”

Muun muassa Etelä-Afrikassa yleistä keinoa eli laimennettua viinietikkaa Huldén ei vielä ole päässyt kokeilemaan, mutta liuoksen väitetään irrottavan päänahkaan tarttuneet saivareet, täin munat.

Leninin täisota

Lena Huldén ei tosiaan ole kouluterveydenhoitaja eikä kaupunginepidemiologi vaan historioitsija, joka on erikoistunut sotahistoriaan. Äskettäin ilmestyi Ruotsissa hänen kirjansa Den sexbente Fienden (Kuusijalkaiset viholliset), joka himmentää kenraalien kunniaa ja tekee sankarilauluista hiukan falskeja.

Huldénin mukaan nimittäin vaatetäin levittämä pilkkukuume on itse asiassa ratkaissut enimmät sodat toiseen maailmansotaan saakka.

Vuonna 1812 Napoleon menetti 80 000 miestä pilkkukuumeeseen ja muihin syöpäläisten levittämiin tauteihin jo ennen kuin oli ehtinyt edes Moskovan porteille, ja tavallaan täi ratkaisi jopa Venäjän vallankumouksen reilut sata vuotta myöhemmin.

Vladimir Lenin ilmeisesti tunsi tuolloin tuoreet selvitykset vaatetäin ja pilkkukuumeen yhteydestä, sillä kansalaissodan aikaan hän järjesti täitä vastaan laajoja julistekampanjoita, koska julisteita ymmärsivät myös lukutaidottomat.

”Täikampanjalla oli ratkaiseva osuus siihen, että Venäjällä valkoiset hävisivät kansalaissodan”, Huldén sanoo.

Toisen maailmansodan alussa DDT:n käyttö yleistyi, eikä täi enää ratkaissut sotia. Sen verran pilkkukuumetta silti esiintyi, että Suomen sodanjohto oli varustanut taisteluihin myös neljällä täisaunajunalla, joita voitiin siirrellä tarvittaville alueille.

Pilkkukuumetta on levittänyt nimenomaan vaatetäi, joka itse asiassa on sama laji kuin päätäi; kannat vain ovat eronneet sen verran, että toinen on sopeutunut elämään vaatteissa ja toinen karvoituksessa. Edellinen puree verta saadakseen, jälkimmäinen imee.

Oletetaan, että eriytyminen tapahtui jo kivikauden Afrikassa ja siksi, että joidenkin kansojen tyypillinen hiusrakenne on sellainen, että päätäin on vaikea pitää siitä kiinni.

”Todennäköisesti silloin on kehittynyt alalaji, joka on siirtynyt vaatteisiin ja makuutaljoihin.”

Hämeen murheenkaritsat

Esimerkki kuvaa hyvin lajien kehitystä, evoluutiota, joka jatkuu yhä ja johon kuuluu tietynlainen taistelu. ”Ihminen yrittää kehittyä siihen suuntaan, että pääsee täistä eroon, kun taas täi kehittyy siten, että se sopeutuu yhä paremmin ja paremmin.”

Jo tällä perusteella onkin helppo ennustaa, että myös vaatetäi jonakin päivänä palaa, ja Huldén tietää siihen syynkin.

”Jos vaatetäin munat haluaa tuhota, pyykki pitää pestä 60 asteessa. Nykyisin useimmat pesevät vaatteensa 40-asteisessa vedessä, joten ehkä 30–40 vuoden kuluessa ilmaantuu täikanta, joka on hyvin sopeutunut uusiin oloihin.”

Ja niin kirjoitetaan uusi luku ihmisen ja täin ikiaikaiseen liittoon, minkä liiton ikiaikaisuudesta kertoo sekin, että täi-sanakin on tuhansien vuosien takaa ja kuuluu ikivanhaan, omaperäiseen suomalais-ugrilaiseen sanastoon. Sanalla on siis ikää tuhansia vuosia.

Vanhojen uskomusten mukaan täi oli ihmisveren tuote ja sen uskottiin ryömivän esiin ihosta. Myös surun epäiltiin synnyttävän täitä, ja se käsitys on elänyt kielessäkin. Hämeessä täistä puhuttiin murheenkaritsoina ja yllättäen ilmestyneiden täiden uskottiin ennustavan huolien ja murheiden tuloa.

Vasta kun kiinnostus siisteyteen ja hygieniaan 1800-luvulla levisi, alettiin epäillä, että syöpäläiset syntyvät liasta, vaikka jo 1600-luvulla oli osoitettu, että eliöitä ei tähän maailmaan synny itsestään. Aina kyse on normaalista lisääntymisestä.

Sota on logistiikkaa, korostaa Huldén; se on miesten, aseiden, varusteiden ja muonan siirtelyä paikasta toiseen, ja silloin myös syöpäläiset saavat kyydin ja pääsevät leviämään. ”Siellä missä on isoja pakolaisleirejä, on nykyisinkin myös täiongelma.”

Täin kannalta armeijalla ja koululla, päiväkodilla ja pakolaisleirillä ei ole periaatteellista eroa: siellä missä ihmiset liikkuvat ja ovat toistensa kanssa likeisesti tekemisissä, täi kykenee leviämään ja lajin säilyminen on turvattu. Päiväkotien logistiikkaan ei kovin paljon ole kiinnitetty huomiota, ja Huldén kaipaa asiasta kunnon selvitystä.

”Emme tiedä, miten täiepidemia leviää päiväkodista toiseen päiväkotiin. Mikä rooli on esimerkiksi pallomerillä? On hirveän mielenkiintoista, miten epidemia syntyy ja miten se leviää.”

Ihmisen ainoat ikiomat

Ihminen on jollakin tavalla tuomittu ikuiseen sotaan omia syöpäläisiään vastaan, joten ei ihme, että suhde on monimutkainen. Lena Huldénin mielestä täit ovat ”hienoja ja äärimmäisen kiehtovia eläimiä”.

”Ne ovat niin herkkiä. Ne haluavat elämäänsä juuri sen tietyn lämmön ja kosteuden niin, että jos ihminen saa kovan kuumeen, silloin ne yleensä yrittävät etsiä itselleen toista isäntää.”

”Minusta kaikki syöpäläiset ovat kiehtovia, koska ne kuuluvat ihmisen elämään niin kiinteästi. Hyvin paljon ne ovat vaikuttaneet siihen, että me olemme ihmisiä ja sellaisia kuin olemme. Ja täissä on erityistä, että se on lähes ainoa meidän aivan oma syöpäläisemme.”

”Meillä on vain päätäi, vaatetäi ja satiainen.”

DDT:n valtakautena saattoi hetken näyttää, että kohta meillä ei ole niitäkään, mutta kun myrkyn havaittiin heikentävän lintujen lisääntymistä, se enimmissä maissa kiellettiin. Sen käyttöönotosta nimenomaan sisätiloissa kuitenkin keskustellaan yhä.

”Siitä ei pääse, että DDT on antibioottien ohella se aine, joka on eniten pelastanut ihmishenkiä. Ja jos ajatellaan, että afrikkalaisia lapsia kuolee malariaan kaksi minuutissa, tuntuu vähän ihmeelliseltä, että he maksavat hinnan siitä, että me suojelemme pikkulintuja”, Huldén sanoo.

Malarian historia nimenomaan Suomessa on myös Huldénin tutkimusaiheita, ja DDT oli tehokas ase juuri malariahyttystä vastaan. Tehokas se oli seinäluteisiinkin, jotka nyt tekevät paluuta kesämökeille. Itse asiassa aika on otollista kaikenlaisten syöpäläisten leviämiselle.

”Me liikumme nyt paljon enemmän, ja jos lähdet Afrikkaan safarille, erittäin todennäköistä on, että jokin puutiainen kiipeää reppuun ja tulee mukanasi kotiin. Jos se sattuu olemaan jo pariutunut naaras, kotiisi voi kehittyä tämän eläimen pieni sievä kanta.”

Teksti: Jarmo Uusi-Rintakoski
Sähköposti: