Kainuun Yhteistoimintakerhon III maakuntaseminaari
"Kainuun eväät rakennemuutoksessa"
Kainuun Osuusmeijeri, Sotkamo
14.12.1999

Toimitusjohtaja Samuli Skurnik
Pellervo-Seura
Arvoisa kainuulainen osuustoimintaväki!

Jos tämän päivän liike-elämän piiristä pitäisi nimetä jokin muoti-ilmiö ylitse muiden, niin vahva ehdokas tälle paikalle olisi käsite nimeltä omistaja-arvon lisääminen (englanniksi shareholder value). Lähinnä 1980-luvun amerikkalaisesta yrityselämän myllerryksestä alkunsa saanut ajatus on aivan yksinkertaisesti se, että jos omistajat saavat palkkaamansa liikkeenjohdon tekemään kaiken voitavansa sen eteen, että yrityksen omistajalle tuottama omaisuuden arvonnousu on mahdollisimman korkea, niin samalla yrityksen myönteinen merkitys myös kaikille muille sidosryhmille toteutuu.

Uskon, että hyvin suuri osa osuustoimintaväestä suhtautuu tällaiseen ajatteluun vaistonvaraisesti suurella epäluulolla. Olemmehan tottuneet ajattelemaan, että paras taloudellinen tulos saavutetaan pitkäjänteisellä ja kokonaisvaltaisesti yrityksen eri sidosryhmien tarpeet huomioon ottavalla taloudellisella yhteistoiminnalla. Tällaiseen taloudelliseen ajatteluun ei sovi aivan helpolla takavuosien villiksi, itsekkääksi ja usein myös sattumanvaraiseksi koettu kasinokapitalismi, jota amerikkalaisen shareholder value –ajattelun koetaan yleisesti edustavan.

Pellervon viime kesänä yhteistyössä Helsingin kauppakorkeakoulun ja Kansantaloudellisen yhdistyksen kanssa järjestämä kansainvälinen osuustoimintaseminaari antoi kuitenkin näissä asioissa varsin paljon uutta ajattelemisen aihetta. Erityisesti haluaisin tässä yhteydessä nostaa esille professori Bengt Holmstömin esitelmän. Maailmankuulussa MIT-yliopistossa Bostonissa Yhdysvalloissa toimiva professori Holmström on tällä hetkellä kiistatta maailmalla pisimmälle edennyt suomalainen taloustieteilijä, jonka ajatuksia kannattaa jo yksin tästä syystä kuunnella tarkkaan. Erityisen perusteltua tämä on siitä syystä, että hän on maailman johtavia asiantuntijoita nimenomaan tärkeällä ja nopeasti kehittyvällä yritysten ja organisaatioiden taloustieteen osa-alueella. Toisin kuin useat suomalaiset kolleegansa, Holmström ei ole mikään akateemisessa norsunluutornissa istuva teoreetikko, vaan hänellä on mm. perheyhtiö Kuusakosken ja pörssiyhtiö Nokian hallitusten jäsenenä ja pitkään eri puolilla maailmaa yrityksiä konsultoineena arvostettuna asiantuntijana jatkuva ja läheinen kontakti käytännön liike-elämään. Vaikka Holmström ei ole oman akateemisen tutkimuskokemuksensa kautta varsinainen osuustoiminnan erityisasiantuntija, on hän ollut jo 1990-luvun alusta lähtien varsin tiivissä yhteydessä Pellervoon ja suomalaiseen osuustoimintaan, joten hänellä alkaa olla yhtä ja toista mielenkiintoista sanottavaa myös osuustoiminnasta.

Holmströmin Pellervon seminaarissa pitämä uraauurtava esitelmä ilmestyi vastikään myös suomeksi Kansantaloudellisen aikakauskirjan numerossa 3/99. Tiivistettynä Holmströmin sanoma on yleisellä tasolla seuraava. Nykyinen omistaja-arvoajattelu ei ole suinkaan mikään ikiaikainen amerikkalainen ajatusmalli, vaan sielläkin varsin uutta, 80-luvun perintöä. Holmströmin mukaan ei myöskään ole pelkkää sattumaa, että tämä ajattelumalli on murtautunut esiin juuri nyt. Päinvastoin kyse on hänen mielestään syvällisesti tähän levottomaan, suurten murrosten aikaan liittyvästä ilmiöstä ja erityisesti talouden ohjausmekanismista. Omistaja-arvoajattelu on oleellinen osa nykyaikaista markkinataloutta, jonka läpimurto perustuu siihen, että nykyisenkaltaisessa suurten muutosten tilanteessa markkinat ovat osoittautuneet olevan erittäin tehokas tapa saada talouselämässä aikaan tarvittavia rakennemuutoksia. Tämä on ollut pitkälle se mekanismi, joka on alkanut 1980-luvulta lähtien myllätä amerikkalaista talouselämää uuteen entistä tehokkaampaan ja dynaamisempaan uskoon: ensin se hajotti vanhat rakenteet ja nyt se on kokoamassa palaset uusiksi, nykyhaasteisiin sopiviksi kokonaisuuksiksi. Viime vuosina tuo sama muutosaalto on tehnyt tuloaan myös Eurooppaan.

Osuustoiminnalle Holmströmin ydinsanoma on puolestaan seuraava. Ensiksikin hän esittää huomion, että osuuskunnilta puuttuu perinteisessä muodossaan välitön yhteys markkinoille ja siten markkinoilta saatavissa olevaan informaatioon oman yritystoiminnan arvon kehityksestä ja siihen perustuvasta omistajaohjausinformaatiosta ja muutosmekanismeista. Kuitenkaan osuustoiminta ei ole millään muotoa ulkopuolella niistä yleisistä muutosvoimista, jotka pakottavat muun yritystoiminnan syvällisiin rakennemuutoksiin. Tilanne on pikemminkin päinvastoin, koska monilla toimialoilla osuustoiminnan irtautuminen vanhasta suljetusta sääntelytaloudesta ja sen toimintamalleista on tapahtunut Suomessa vain vähän aikaa sitten ja useimpia muita yrityksiä myöhemmin. Kun myös osuustoiminnan perustarkoitus on tuottaa hyötyä omistajina oleville jäsenilleen, Holmströmin tärkeä viesti osuustoiminnalle on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: myös osuustoiminnan ja varsinkin osuuskuntien hallintoon omistajien edustajiksi valitun luottamusjohdon pitäisi varmistaa itselleen riittävä informaatio, jonka pohjalta välttämättömät rakennemuutostarpeet osuustoiminnan piirissä voidaan tunnistaa ja vastaavasti mekanismit, joilla tarpeelliset muutokset saadaan myös käytännössä aikaan. Tämä on aivan välttämätöntä jos ja kun halutaan nopeasti muuttuvissa olosuhteissa varmistaa, että osuuskunnat tuottavat jatkossakin parhaan mahdollisen hyödyn jäsenomistajilleen.

Omalta osaltani allekirjoitan täydellisesti tämän johtopäätöksen. Samalla kuitenkin korostan, että tämä ei suinkaan merkitse sitä, että osuustoiminnan pitäisi mennä silmät sidottuna muiden perässä mukaan yleiseen markkinahumuun. Sensijaan osuustoiminnan pitää ensiksikin tutkia entistä syvällisemmin oman yrittämismallinsa erityispiirteet, päättää eri asioiden tärkeysjärjestys ja kehittää nykyaikaisen liiketaloudellisen ajattelun pohjalta itselleen osuustoiminnan erityispiirteet huomioon ottavat, moderniin tutkimustietoon perustuvat tarkastelukehikot. Tämän hetken tietämyksemme perusteella mielenkiintoisimman tieteellisen tarkastelukehikon tuntuisi tarjoavan Holmströmin edustaman organisaatiotaloustieteen piirissä corporate governance -nimikkeen alla tapahtunut tutkimustyö ja keskustelu.

Corporate governance on niin uusi ilmiö, ettei sille ole vielä vakiintunutta suomalaista nimeä. Asiana kysymys on laajasti ymmärrettynä kaikista niistä keinoista, jolla yrityksen omistajat voivat varmistua siitä, että heidän omistamansa yritys antaa heidän siihen investoimilleen varoille parhaan mahdollisen tuoton. Suomenkielinen vastine tälle ilmiölle voisi olla vaikka omistajaohjaus tai yrityksen hallinto ja ohjaus.

Yksi Pellervon kuluvan vuosikymmenen pitkäjänteisiä tavoitteita on ollut pyrkimys päästä sisään nykyaikaiseen yritystaloudelliseen ajatteluun ja tältä pohjalta arvioida, miten tätä tietoa voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla hyödyttää suomalaisen osuustoiminnan kehittämistarpeisiin. Kuluvana vuonna tämä työ onkin ottanut kukonaskeleen eteenpäin em. kansainvälisen seminaarin ohella kun Pellervon piirissä aloitti viime keväänä toimintansa pellervolainen corporate governance -työryhmä. Työryhmän tavoitteena on saada ensi vuoden kuluessa aikaan taustamuistio, jota pellervolainen liikkeenjohto voisi käyttää apuna ja yhtenä lähtökohtana kun eri yrityksissä mietitään tulevaisuuden strategioita, osuustoiminnallisen yrittämismallin kehittämismahdollisuuksien roolista siinä ja osuustoimintaan sopivia rakennevaihtoehtoja.

Työryhmän tämänhetkinen tavoiteaikataulu on saada työ tehtyä tulevan kevään aikana niin pitkälle, että ensimmäisen kerran tämä aihepiiri voitaisiin saada laajempaan pellervolaiseen käsittelyyn seuraavassa Pellervon Päivässä huhtikuussa.

Hyvät ystävät!

Samalla kun pellervolaisen osuustoiminnan piirissä on entistä tärkeämpää pohtia edellä selostetun kaltaisia yleisen tason kehittämiskysymyksiä, on aivan välttämätöntä, että kehittämisajatuksia pohditaan myös pellervolaiselle elämänpiirille tärkeän maakuntien Suomen näkökulmasta ja varsinkin niin, että pellervolaisella kentällä toimivat osuuskuntien päätöksentekijät voivat ne sisäistää ja tulkita omien yritystensä käytännön kehittämisajatuksiksi. Tässä yhteydessä haluaisinkin onnitella ja kiittää kainuulaista osuustoimintaväkeä, joka on viime vuosina osoittanut omat toimintavalmiutensa, jota tämä järjestyksessä kolmas maakuntaseminaari omalta osaltaan todistaa.

Mitä maakunta- ja maaseutustrategioihin tulee, haluaisin tältä osin viitata oman lääninne maaherran ja Pellervon valtuuskunnan jäsenen Eino Siuruaisen vastikään Oulussa Pellervo 100 vuotta –tulevaisuusseminaarissa pitämään avauspuheenvuoroon. Puheenvuoroon sisältyi montakin tärkeää viestiä ja haastetta pellervolaiselle osuustoiminnalle. Maaherra Siuruaisen suuri huoli oli, että nykyinen taloudellinen kehitysvaihe jakaa maamme rakenteita ja alueita kahteen kastiin: menestyjiin ja heikentyviin. Hänen mielestään nyt olisi pohdittava ja kiireesti käynnistettävä toimia, jotka pitävät myös kuntakeskukset ja maaseudun elinvoimaisina. Samoin on havahduttava viimein siihen, että meiltä puuttuu edelleen toimiva maaseutustrategia.

Siuruainen haastoi tämän huolestuttavan näköalan edessä meidät pellervolaiset pohtimaan, mitä sanottavaa ja tehtävää pellervolaisella osuustoimintaliikkeellä on nykyisessä yhteiskuntavaiheessamme. Vaikka Siuruaisen mukaan on selvää, että kaikki osuustoiminnallisetkin yritykset joutuvat keskittymään ja sopeutumaan kansainväliseen kilpailuun ja sen mukanaan tuomiin pelisääntöihin, on osuustoiminnallisella liikkeellä kuitenkin monia eroja ja arvoja pelkästään kilpailuun ja pörssinoteerauksiin perustuvan yritystoiminnan kanssa jo yksistään siinä, että osuustoiminta lähtee paikallisuudesta ja paikallisista oloista.

Siuruainen kehottikin pellervolaista osuustoimintaa nyt jalkaantumaan kuulemaan kansalaisia ja tutustumaan 2000 –luvun alun ihmisten tarpeisiin ja ongelmiin. Hänen mielestään sen ohella, että myös pellervolaisten on edistettävä kaikin keinoin suomalaista ja alueemme menestystä globaalisesti innovatiivisimmilla aloilla, tarvitaan harvaan asutussa Suomessa suurten ja menestyvien rakenteiden rinnalla myös paikallista pienimuotoista osuustoimintaa, josta voisi kasvaa yhteistyön kautta suurempia kokonaisuuksia.

Omalta osaltani yhdyn pitkälle myös näihin Siuruaisen ajatuksiin. Tosin sillä pienellä täsmennyksellä, että vaikka perinteinen pellervolainen osuustoiminta on joutunut muun elinkeinoelämän tavoin virtaviivaistamaan ja keskittämään rakenteitaan, niin kaikkien saneerausten ja rakennejärjestelyjen jälkeenkin pellervolaiset yritykset eivät suinkaan edistä, vaan yhä edelleen pikemminkin hidastavat kuin nopeuttavat nykyistä alueellista keskittymiskehitystä. Tämä johtuu ainakin kahdesta syystä: siitä, että pellervolainen yritystoiminta jakaantuu edelleen muuta elinkeinoelämää tasaisemmin maan eri alueille ja erityisesti siitä, että pääosa pellervolaisesta tuottaja-osuustoiminnasta toteuttaa yhä edelleen raaka-aineostoissaan tilatasolla yhtenäisiä hinnoitteluperiaatteita, jotka takaavat yritystoiminnan taloudellisten vaikutusten jakautumisen laajasti eri puolille maata, myös syrjäseuduille.

Arvoisat kuulijat!

Tiivistettynä viesti tähän asti sanotussa on siis se, että pellervolaisen yritystoiminnan tämän päivän ydinkysymykset ovat strategisella tasolla. Tähänastinen pellervolaisen osuustoiminnan kehitys on yksi päättymässä olevan vuosisadan suomalaisen elinkeinoelämän menestystarinoita. Kysymys on nyt siitä, millaisilla yritysstrategioilla osuuskuntien jäsenten tavoitteita voidaan tänä päivänä parhaiten edistää yritystason päätöksenteossa ja myös siitä, millaisella elinkeinopoliittisella strategialla koko pellervolaisen elämänpiirin päätösvallan piirissä olevat resurssit saadaan osuuskuntien jäsenistön kannalta parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Ja kaikki tämä pohdinta on tänä päivänä suhteutettava siihen, että päätökset on tehtävä nopeasti kansainvälistyvän ja globalisoituvan toimintaympäristön reunaehdoilla. Tähän peruskysymyksenasetteluun kiertyvät viime kädessä myös kaikki ne kysymykset, joiden kautta vastauksia on etsittävä myös tämänkertaisen seminaarimme johtoteemaan "Kainuun eväät rakennemuutoksessa".

Maaherra Siuruaisen tavoin uskon, että menestyäkseen myös kainuulaisten on kyettävä yhtäältä kehittämään yritystoimintoja, jotka kykenevät menestymään globaalisesti innovatiivisimmilla aloilla. Toisaalta on voimistettava perinteistä metsä-, metalli- ja elintarvike- sekä kulutustavarateollisuutta. Ja kolmanneksi suurten ja menestyvien rakenteiden rinnalle tarvitaan yhä enemmän paikallista ja pienimuotoista osuus- ja muuta yritystoimintaa. Ja perusedellytys tälle kaikelle on tietenkin se, että yritystoiminnan – olipa se pientä tai suurta, paikallista, kansallista tai kansainvälistä – on oltava kilpailukyistä, ja että osuuskunnan yritysmuotona on oltava mahdollisimman ajan tasalla.

Näin ollen Kainuun - niin kuin maamme kaikkien muidenkin maakuntien - eväät rakennemuutoksessa riippuvat viime kädessä siitä, millaisia aitoja kuluttajien valinnoissaan arvostamia kilpailuetuja omalle yritystoiminnalle kyetään löytämään. Kainuun naapurimaakunta Pohjois-Pohjanmaa ja Oulu ovat rohkaiseva esimerkki siitä, että merkittäviin tuloksiin voidaan maassamme päästä myös muualla kuin maamme eteläosissa. Samalla kuitenkin vanhana oululaisena tiedän aivan omakohtaisesti, että Oulu on hyvä esimerkki myös siitä, millaista maakunnallista visionäärisyyttä, tahtotilaa, yhteistyökykyä ja pitkäjänteisyyttä – ja mielellään aimo annoksen hyvää onnea - tällaiselle kasvu-uralle pääseminen edellyttää. Nämä ovat epäilemättä tärkeimmät eväät myös Kainuun tulevalle kehitykselle. Toivotan teille parasta menestystä näissä ponnisteluissanne. Omasta ja edustamani organisaation puolesta vakuutan, että kuluvalla vuosikymmenellä itsekin suuria muutoksia kokenut Pellervo-Seura on niin osuustoiminnallisena edunvalvojana, yhteistyöfoorumina kuin palveluyhteisönä myös kainuulaisen osuustoimintaväen käytettävissä.