sivut.gif (121 bytes)
vk_4.gif (107 bytes)
 
 

 

Osuuskuntien perustamismäärä kasvussa

(5.2.2013) Uusia osuuskuntia perustettiin viime vuonna hieman edellisvuotta ahkerammin. Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisterin tilastojen mukaan vuonna 2012 perustettiin 229 uutta osuuskuntaa. Kasvua edellisvuoteen oli 7%. Osuuskuntien määrä on ollut tasaisessa kasvussa vuodesta 2009 alkaen.

Yhteensä osuuskuntia oli vuodenvaihteessa 4 611, mikä oli 143 enemmän kuin joulukuussa 2011. Nettokasvua osuuskuntien määrässä oli 3,2%.

Pellervo-instituutti vaihtoi nimensä PI-johtamiskouluksi ja otti käyttöön uuden toimintamallin

(4.2.2013) Pellervo Instituutti on nyt PI-johtamiskoulu. Sen tehtävä on kehittää johtamista ja hallintoa jäsenpohjaisissa organisaatioissa. Nimen vaihtaminen liittyy uuteen toimintamalliin, jossa vankka ja tunnustettu kouluttamis- ja kehittämiskeskus laajentaa toimintaansa.

- Olemme Suomen kokenein jäsenpohjaisten organisaatioiden kehittäjä ja kouluttaja. Nyt syvennämme osaamistamme ja lavennamme tarjontaamme yhdessä tunnettujen yhteistyökumppaneidemme kanssa, sanoo PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Kari Huhtala.

PI-johtamiskoulun yhteistyökumppaneita ovat työyhteisön uudistamiseen keskittyvä Management Institute of Finland, hallitustyön kehittäjä CV Group, strategiatoimintaan erikoistunut Auros Consulting ja talousasioita kouluttava Present K&S.

Koulutuksen tärkeimpinä kohderyhminä ovat jäsenpohjaiset organisaatiot kuten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt, samoin esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset ja muut järjestöt.

”Olemme havainneet, että tavanomaisissa johtamisen ja hallitustyöskentelyn koulutuksissa jäsenpohjaisen yrityksen kysymykset eivät tule esille. Siksi erikoistumme siihen. Selkeä visiomme on olla Suomen merkittävin jäsenpohjaisten organisaatioiden johtamisen ja hallinnon kouluttaja”, jatkaa Huhtala.

PI-johtamiskoulu on avannut myös uudet verkkosivunsa osoitteessa www.johtamiskoulu.fi.

 

Osuustoimintayritysten johtamisen lahjoitusprofessuuri LUT:lle


Kuvassa Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu, lahjoitusprofessuurin saanut professori Iiro Jussila ja Osuustoiminnan neuvottelukunnan jäsenet Salme Näsi ja Vesa Lehikoinen.
Kuva Tapani Lepistö

(22.1.2013) Osuustoiminnan neuvottelukunta on lahjoittanut osuustoimitayritysten johtamisen professuurin Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle (LUT). Lahjoitusprofessuurin tavoitteena on tuottaa uutta ja luotettavaa tietoa osuustoiminnallisesta liikkeenjohtamisesta sekä hallinnon kehittämisestä. Professuurin haltijaksi on tulossa KTT Iiro Jussila.

Osuustoiminnan neuvottelukunnan lahjoitus liittyy Yhdistyneiden Kansakuntien kansainväliseen osuustoimintavuoteen 2012. Teemavuosi kannusti ottamaan huomioon osuustoiminnan aseman ja merkityksen aiempaa vahvemmin myös tieteessä. Osuustoimintavuosi avasi kansainvälisen osuustoiminnan kehityksen vuosikymmenen vuoteen 2020, jonka aikana yritysmallin kehittämiseen panostetaan merkittävästi.

- Osuustoimintayrityksillä on merkittävä rooli elinkeinoelämässä, kansallisen hyvinvoinnin rakentamisessa ja suomalaisessa omistuksessa. Hankkeen tavoitteena on tuottaa lisäarvoa osuustoimintayritysten johtamisosaamiseen ja siten edistää niiden kykyä menestyä perustehtävänsä toteuttamisessa, sanoo Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, teollisuusneuvos Otto Mikkonen.

Lahjoitusprofessuuri on vuosille 2013-2017 ja siihen liittyy mahdollisuus kahden vuoden jatkosta. Varat lahjoitusprofessuuriin lahjoittavat Pellervo-Seura ry, OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta.

Osuustoiminnan neuvottelukunta edustaa laaja-alaisesti suomalaista osuustoimintaa. Sen jäseninä ovat Pellervo-Seura ry, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, OP-Pohjola osk ja Osuuskunta Tradeka-yhtymä. Neuvottelukunta on perustettu vuonna 2001.

Osuustoiminnan neuvottelukunnan tiedote professuurista

Osuustoiminnan tiedelehden JCOM:in artikkeleita jo saatavilla

(17.1.2013) Uusi osuustoiminnan tiedelehti The Journal of Co-operative Organization and Management (JCOM) on alkanut julkaisemaan artikkeleita tulevasta numerostaan. Internetissä voi lukea yksittäiset artikkelit heti, kun ne on hyväksytty julkaistavaksi ja julkaistu ScienceDirect tietokannassa.

Lehden vuosikerta ilmestyy tilattavaksi myöhemmin kustantaja Elsevierin verkkosivuille. Vuosikerran tilaajat saavat luettavakseen lehden kaksi vuotuista numeroa numero kerrallaan.

Lehden kussakin numerossa käydään ajankohtaisia tieteellisiä keskusteluita osuustoiminnasta ja sen johtamisesta, osuustoiminnan ydinajatuksista ja periaatteista sekä niiden soveltamisesta eri organisaatioissa.

The Journal of Co-operative Organization & Management ScienceDirect tietokannassa

Viikko-Pellervon alkuun
Kaikki uutiset