Luomussa osattava lukea olosuhteita

Luomuviljelyssä rikkakasvien torjunnassa on käytettävissä olosuhteiden ja tilanteen mukaan erilaisia viljelyteknisiä keinoja. Usein ajoitus ratkaisee torjuntatuloksen.

Rikkakasvit tarjoavat varsinkin aloitteleville luomuviljelijöille suuren haasteen; ongelmaan ei enää voi hakea tuttuun tapaan helpotusta kasvinsuojeluaineista. Ongelman suuruus vaihtelee vuosittain, mutta valvatti, ohdake ja muut rikat ovat aina jonkinmoinen riesa luomutuotannossa.

Tämä vuosi on ollut rikkakasvien suhteen harvinaisen vaikea. Kokeneillakin luomuviljelijöillä pellot ovat olleet rikkaruohoisempia kuin juuri koskaan. Varsinkin juolavehnä on ryöhännyt pelloilla näyttävästi, etenkin lakoontuneissa kasvustoissa. Jostakin syystä tänä vuonna samat torjuntatoimet eivät toimineet kuten yleensä.

Hankalimpia rikkakasveja luomutilalla ovat valvatti ja ohdake. Niistä on eniten riesaa kevätviljoissa. Niitä vastaan taistellaan parhaiten apilaa sisältävällä viljelykierrolla.

Syysviljojen pahin ongelmarikka on saunakukka. Se pitäisi saada torjuttua jo syksyllä. Jos se selviää talvesta, keväällä sitä ei saa luomupellosta enää pois. Syystorjunta on kuitenkin ongelmallista, koska syksy on hektistä aikaa sadonkorjuineen ja muokkauksineen. Kuivana syksynä saunakukkaa voi kurittaa rikkaäkeellä, mutta usein syksyn märkyys rajoittaa pellolla ajelua.

Rikkaäestyksen lisäksi muita mekaanisia toimenpiteitä rikkojen kuritukseen ovat katkaisu, haraus ja jyräys. Peltojen jyräys kylvön jälkeen onkin yksi osa rikantorjuntaa. Luomutiloilla on erilaisia strategioita rikkojen torjuntaan. Jotkut tilat käyttävät hyvin aktiivisesti rikkaäestä, toiset enemmän viherleikkuria. Olosuhteista riippuen kasvuston voi leikata jopa 3–4 kertaa kasvukaudessa, jotta ohdakkeet, juolavehnät ja saunakukat saadaan pois.

Luomutuotannossa on vielä tavanomaista viljelyäkin tärkeämpää tuntea omat peltonsa ja niiden niksit. Silloin voi töiden ajoituksella ja kasvivalinnoilla välttyä monelta harmilta. Oikea kasvi oikeassa paikassa onkin tärkeä osa rikkakasvien torjuntaa. Luomutilallakin maan rakenne on kasvukunnon perusta. Piiriojien ja salaojituksien on oltava kunnossa.

Kevytmuokkaus ei sovi luomuun. Kestorikat, varsinkin juolavehnä, pysyvät paremmin kurissa kyntämällä. Kyntäminen ei ole myöskään niin tarkka ajoitukselle kuin kevytmuokkaus. Lisäksi kyntö voi olla märkänä syksynä jopa kevytmuokkausta edullisempi muokkaustapa, jos vaihtoehtona on kevytmuokkaus 2–3 kertaa syksyn aikana.

Ruotsissa kynnetään myöhään, ja se tapa on rantautunut osittain myös Suomeen. Sen koulukunnan kannattajat pitävät optimitilanteena, että kyntö tehdään juuri ennen kuin maa jäätyy. Joskus kyntöä joutuu jarruttamaan myös märkyyden takia. Maalaji ratkaisee kuitenkin paljon. Jäykillä savilla ei ole järkeä jäädä syksyllä odottamaan kelien parantumista.

Kynnön optimisyvyys jakaa myös mielipiteitä. Matala kyntösyvyyskin voi olla riittävä, ja se on huomattavasti nopeampi ja edullisempi muokkaustapa kuin 20 sentin syvyyteen tehty kyntö. Yleisesti hyvänä kyntösyvyytenä pidetään 15–20 senttiä. Kyntösyvyydestä huolimatta tavoitteena on tasainen ja hyvä kylvöalusta.