ammlehti.gif (1906 bytes)

siniot1.gif (15198 bytes)

kirjaimittain.gif (7478 bytes)

Osuuskunnat pelastamaan
Suomen terveydenhuoltoa

”Vuodelta 1972 peräisin oleva terveyskeskusjärjestelmä ei enää vastaa kansalaisten, päättäjien eikä työntekijöiden tarpeita. Näin voidaan tiivistää Kuopion yliopistossa viime vuosina tehtyjen perusterveydenhuoltoa koskevien tutkimusten tulokset. Tämän takia Kuopion yliopisto on käynnistänyt kehittämisohjelman, jonka tavoitteena on uudistaa perusterveydenhuollon toimintatapoja.”

Näin kirjoittaa professori, ylilääkäri Esko Kumpusalo Suomen Lääkärilehden pääkirjoituksessa 2.11.07: Osuuskunnat toisen polven terveyskeskuksen tukijalaksi.

Kehittämisohjelmassa onkin luotu käsite: toisen polven terveyskeskus. Se tarkoittaa siis osuuskuntia.

”Toisen polven terveyskeskuksen liiketoimintaidea on lähellä suomalaista osuustoimintaa ja perusarvot ovat samat: oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, omatoimisuus, demokratia ja tasa-arvo. Toiminta on myös eettisesti kestävää.”

Kehittelytyöhön etsitään nyt Kuopion ja Oulun yliopistollisten keskussairaaloiden alueilla kuntia ja pilottiterveyskeskuksia, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään toimintaansa osuustoiminnan perusperiaatteiden suuntaan.

Tukiosuuskunta käynnistää kehitystyön

”Aluksi tarkoitus on perustaa terveyskeskusten tukiosuuskunta, jonka tehtävänä on palvelujen prosessi- ja ketjuohjaus, talous- ja tietohallinta, palvelujen segmentointi, logistiikka, viestintä sekä työvoiman rekrytointi.” Tämä juuri on ollut nykyisen järjestelmän keskeinen puute. Hyvä, juuri näin se voi lähteä liikkeelle!

Terveyskeskusten palvelujen tuottaminen voisi jatkuva nykyiseen malliin, kunnes uudelle terveyskeskukselle on kehitetty riittävän vankka tukijärjestelmä.

Kun tukiosuuskunta on saatu kunnolla toimimaan, voidaan perustaa paikallisia ja alueellisia hyvinvointiosuuskuntia, jotka pärjännevät tarjouskilpailuissa myös suuria kansainvälisiä palvelukonserneja vastaan. Tämä on se kovin haaste seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

”Terveysosuuskunta voi nykyistä järjestelmää tehokkaammin toteuttaa omistajien, työntekijöiden, kuntalaisten ja potilaiden etuja”, Kumpusalo kirjoittaa. ”Työntekijöiden kannustaminen laatuun ja kustannustehokkuuteen vähentää erikoissairaanhoidon käyttöä ja kuluja. Kun pääosa terveystyöstä tehdään kotikunnassa, verotulot jäävät omaan kuntaan...”

”Sosiaali- ja terveydenhuoltoon osuuskuntamalli sopii oikein hyvin. Yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja omatoimisuutta korostava toimintatapa toisi hyvinvointisektorille dynaamisen, myös nuoria lääkäreitä ja hoitajia kiinnostavan uramahdollisuuden.”

Keskustelu on jumittanut pahasti

Lappeenrannassa ilmestyvä Etelä-Saimaa totesi osuvasti pääkirjoituksessaan jo 7.10.07, miten ”kuntien järjestämät palvelut rypevät ongelmissa, mutta väki vastustaa vaihtoehtoja, eikä niitä ole kaikkialla edes tarjolla”.

Myös Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja Tapani Köppä on ollut valmis avaamaan tätä jumittanutta keskustelua osuuskuntien perustamisella.

Lääkäreiden ja potilaiden osuuskuntamalli toimii Köpän mukaan esimerkiksi Japanin sairaaloissa. Jäsentoiminta niissä on esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisyä. Kuulostaa järkevältä ja nykyaikaiselta.

Juuri koettu Tehyn työtaistelu-uhka vuosien pitkäaikaisine kovine kustannusvaikutuksineen nostaa tätä aihetta pakostakin esille. Uusia rakenteita ja toimintatapoja on pakko nyt lähteä vakavasti kehittämään. Vanha kunnon, monet myrskyt kestänyt osuustoimintamalli on yksi lupaava ratkaisu vastata kasvaviin haasteisiin tavallisten ihmisten parhaaksi.

Tälle kokeilulle on toivottava mitä parhainta menestystä. Tarvitaan myös todellista sinnikkyyttä järkevien käytännön toimintamallien kehittelyyn. Toivon osuustoimintaväen joukosta löytyvän todellista solidaarisuutta alkuvaikeuksien ja myös todennäköisten ennakkoluulojen voittamiseksi.

Mauno-Markus Karjalainen
mauno-markus.karjalainen@pellervo.fi

Samasta aiheesta löytyy uutisointi ». Esko Kumpusalon haastattelun ”Viisi osuuskuntaa voisi pelastaa Suomen terveydenhuollon” julkaisimme viime kesänä (OT 3/07).



| Sivun alkuun |