LOKAKUU 14. 10. 2004

Ekorakentamista ennen ja nyt

Vanhaan aikaan asuttiin ekologisesti, vaikka sitä ei sillä nimellä kutsuttu: rakentaminen oli terveellistä ja kestävää, paikka valittiin tarkkaan ja rakentamiseen käytettiin puuta, savea ja tiiltä.

"Kun 1970-luvulla alettiin rakentaa ekokyliä, nyt suunnitellaan jo asuinalueita, joukossa Tampereen Vuores", sanoo ekokyliä ja -yhteisöjä tutkinut Krista Virtanen.

Pro gradu -tutkielmassaan hän haastatteli neljää ekoyhteisön tai -kylän asukkaita Kangasalla, Vilppulassa, Ähtärissä ja Keuruulla. Kangasalla asukkaat asuvat omissa, uusissa taloissa, Vilppulassa käytössä on vanha puutalo ja muutama vierasmaja, Ähtärissä eletään entisessä vanhainkodissa ja Keuruulla entisessä pakolaisten vastaanottokeskuksessa.

"Kirjo on laaja. Kangasalla ekologisuus kumpusi rakennusten ratkaisuista ja teknisistä innovaatioista. Vilppulassa, Ähtärissä ja Keuruulla ekologinen asuminen kytkeytyi enemmän elämäntapaan."

Öljykriisi antoi vauhtia

Ekologisen asumisen idea muuttaa muotoaan ajan mukana. Yksi juurista löytyy 1970-luvun öljykriisistä, jolloin Suomessakin alettiin suosia vähäenergistä asumista. Silloin syntyivät Keravan Aurinkokylä ja Helsingin Torpparimäen alue. Saman vuosikymmenen lopulla Espooseen ja Vantaalle nousi ekologisin ratkaisuin toteutettuja pientaloja. 1980-luvulla Suomussalmi julistautui Pohjoismaiden ensimmäiseksi ekokunnaksi.

Yhden lähtökohdan antaa vuonna 1987 julkaistu raportti Yhteinen tulevaisuutemme, jossa ns. Brundtlandin komissio esittää määritelmänsä kestävästä kehityksestä. Tämän periaatteen mukaiset päätökset tehdään aina tulevia sukupolvia huomioiden. Neuvottelupöydässä istuvat edustavat siis lastenlastemme etua.

Nyt Virtanen valmistelee lisensiaattityötä, jossa hän käy läpi ekologisen omakotitalorakentajan päiväkirjaa. Tekstit on julkaistu juttusarjana Helsingin Sanomissa vuosina 1997–1998.

"Haluan tarkastella aihetta yksilön näkökulmasta, sillä ekoasuminen muodostuu pienistä askelista ja teoista. Monet alkuperäisistä suunnitelmista karsiutuivat, koska aika ja raha loppuivat kesken, eikä materiaaleja ollut saatavilla. Haave omavaraistaloudesta sikaloineen ja kanaloineen jäi toteutumatta."

Eko-liite voi harhauttaa

Virtasen mukaan päiväkirjan tekstit osoittavat, että ekoasuminen voi olla Suomessa yllättävän vaikeaa. "Yhteiskunta ei kannusta tällaiseen asumismuotoon. Keskustelua rasittaa turha romantiikka eikä se välttämättä ole ekologista asumista tavoittelevien vika. Mielikuva yhteisössä oleilevista pitkätukkaisista hörhöistä elää sitkeässä."

Mikä sitten on todellista ekologisuutta? Vai uhkaako se jäädä pelkäksi utopiaksi?

"Kaikkein ekologisinta olisi olla rakentamatta. Ekologinen asuminen pitäisi aloittaa jo rakennetussa, vanhassa talossa, sillä rakentamisen aikana kuluu energiaa ja materiaaleja valtavat määrät."

Näkökulma tuli esiin myös Virtasen tekemissä haastatteluissa. Ekokylän asukkaat mainitsivat rakentajan kymmenen käskyä, joita itse noudattavat. Ekologisuus vähenee listan loppua kohti, eli jos rakentaja noudattaa vain käskyä kymmenen, hän on rikkonut edellä olevia yhdeksää käskyä.

"Käytännössä ympäristön kuormittamista on helpompi välttää kaupungissa kuin maaseudulla. Tämä selviää esimerkiksi ympäristöministeriön raportista, jossa selvitettiin ekokylien ekologista tasetta. Yksityisautoilun ja sähkönkulutuksen takia maaseudulla kuluu enemmän energiaa ja luonnonvaroja sekä syntyy enemmän päästöjä."

Yhtä kaikki ekologinen asuminen on nousemassa yhdeksi keskeiseksi asumisen muodoksi. Erityisen suosittua ekoasuminen on Saksassa ja Ruotsissa. Virtanen puhuu vallitsevasta trendistä, jota markkinatalous suvereenisti hyödyntää. "Eko-alkuliitteellä myydään mitä tahansa uusista autoista sähköön ja vaatteisiin. Tällainen mainonta tekee hallaa todellisille pyrkimyksille."

Teksti: Ulla Saikkonen
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Tekstit 10/04 | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |