Kodin Pellervo

MARRASKUU 4. 11. 2004

3 vuodenaikaa

Kuva Tapani Lepistö

Tilauskuponki, jossa on hinnat. Tulosta ja postita. >>

Villan sijasta paperia; valinta muistuttaa arvokkaista metsistämme. Ja onhan Suomessa enemmän puita kuin lampaita! Ryijynukkana paperi heijastelee kiehtovasti valoa ja sen myötä veistoksellinen, reliefin kaltainen teos elää ja muuttuu koko ajan.

3 vuodenaikaa on Anna-Liisa Huhtala-Fiskarsin suunnittelema ja se on Kodin Pellervon ja Pirkanmaan Kotityön yhteistyötä.

Teoksessa on kolme osaa: Talvi, Kesä ja Syksy. Voit tilata ryijyn tarvikepakettina tai valmiina.

Luonnoksen tie valmiiksi työksi

Suunnittelijan työpöytää peittävät isot ja pienet lehtiöt, luonnokset, kymmenet kynät, siveltimet, värit ja paperinarujen ihanan kirjavat värikartat. Kaaos tietysti on hallittu, mutta se kestää viikkokausia. Pöytää ei saa siivota, sen ääreen istahdetaan aina kun muut työt myöten antavat. Luonnoksia korjaillaan ja täydennetään, niitä hylätään ja niitä tehdään lisää.

Ja sitten eräänä päivänä työ on tullut tiensä päähän: ajatukset ovat piirtyneet paperille, saaneet muodon ja värin.

Kolmiosaisen paperinaruryijyn työnimi on koko ajan ollut Kolme vuodenaikaa – eikä nimi myöhemminkään paljon muutu: 3 vuodenaikaa. Levollinen Talvi on lumen ja siniharmaan taivaan hiljainen maailma. Kesän surisevaan kukkaniittyyn kätkeytyvät lapsuuden aurinkoiset päivät, mäkitervakot, puna-ailakit, kissankellot ja -tassut, leinikit, päivänkakkarat, kukko vai kana -heinät; kaikki huikeansinisen taivaan alla. Syksyn tullen haapa punertuu, koivu kellastuu, metsän tuuheus tummuu. Vilja on kypsää, juhlallista ja vain vähän laossa. Taivas enteilee sadetta.

Joki on keskeinen, olennainen osa tätä mielen maisemaa. Se virtaa hiljakseen Talven halki, kohisee kymenä läpi Kesän, tyyntyy ja tasoittuu Syksyn yöhön. Luonnostelun aikana se on milloin oma Hirvijoki, milloin kannustavan elämänkumppanin Piilijoki. Oletan, että sillä tulee vielä olemaan monta muuta nimeä ja monta merkitystä, sillä kullakin kutojalla ja katsojalla on jokensa, uomansa, virtansa.

Mutta missä on kevät? Se ei saa muotoa, sillä kevät on toivo, ja toivo, toiveikkuus, on alati muuttuva ja kohdettaan muuttava. Sehän on sydämessämme, aina.

Niin luonnos lähtee Tampereelle, Pirkanmaan Kotityöhön. Siellä sitä tutkailevat Tarja Kähkönen ja Marjo Koivisto. Vielä ollaan muutaman kerran yhteydessä, keskustellaan väreistä, nukan pituuksista, tuuheudesta. Ja sitten ryijy, joka vielä on pelkkä piirros ja kasa tarvikkeita, lähtee Kiikoisiin.

Kutoja Ursula Poussu ja suunnittelija Anna-Liisa Huhtala-Fiskars työnsä ääressä.
Kimmo Torkkeli

Kiikoisissa Ursula Poussu tutkii luonnosta, lukee sitä, kuten on tapana sanoa. Hän hakee mielikuvaa, rakentelee värikenttiä ja tulkitsee suunnittelijan aivoituksia. Hän on tyytyväinen, että nukkavärit ja materiaalit on määritelty ja numeroineen lueteltu. Monesti Ursula saa käteensä hätäisen hahmotelman, ja silloin kuvitteleminen, kuvan luominen, vasta vaikeaa onkin. Suunnittelijan kanssa pääsee harvoin kesken työn juttelemaan, ja niin käy nytkin: ei ole yhteen sovitettavaa aikaa.

Ensimmäiseksi Ursula hahmottaa joen ja sitten vuodenajat. Kullankeltaisen alueen hän heti mieltää viljapelloksi, jonka oikeassa reunassa on lakoa.

Tukena on hyvä koulutus ja vankka ammattitaito. Ursula kävi ensin Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ylioppilaspohjaisen kudonnan linjan sekä vuoden kestävän ompelulinjan. Sen jälkeen hän opiskeli Wetterhoffilla ja valmistui ensimmäisen ammattikorkeakouluryhmän mukana 1996. Ikaalinen antoi tekemisen ja teknisen osaamisen taidot, Hämeenlinna koulutti tekstiilisuunnitteluun. Ursula on jo vuosia ollut täysin työllistetty. Enimmäkseen hän kutoo ryijyjä, mutta Pirkanmaan Kotityölle hän tekee myös kirjonnan mallitöitä.

Ursula luo loimen taivaansinisiin kangaspuihinsa. Hän aloittaa Talvesta ja etenee vuodenaika kerrallaan. Työ vaatii herkkää kättä ja kärsivällistä mieltä, kutoja ehtii ajatella ummet ja lammet. Mutta nimenomaan tehdessä järki juoksee: näkee, miten on edettävä, jotta luonnos tulisi todeksi.

Entuudestaan Ursula tietää, miten jännittävää on ottaa valmis työ puista. Vaikka itse on pujotellut jok'ikisen nukan, heittänyt välikuteen, aloittanut taas uuden rivin, on kuitenkin nähnyt kangaspuissa kerrallaan vain osan kokonaisuudesta.

Ursula hämmästyy, kun hän katselee vasta valmistamaansa Kolmea vuodenaikaa. Se on kuviteltua kirkkaampi, voimakkaampi, rohkeampi!

Suunnittelija katsoo yhteistä työtä ja Ursulaa. Miten tuo nuori nainen osasi noin taiten lukea ajatukseni?

Teksti: Anna-Liisa Huhtala-Fiskars
Sähköposti: nimi@pellervo.fi