Kodin Pellervo

HUHTIKUU 15 | 4 | 2004

Appelsiinipuun tarina

Yli kaksikymmentä vuotta sitten isoisä ja pojanpoika yhdessä istuttivat limoviikunan ruukkuun appelsiinin siemenen. Pieni siemen oli peräisin ihan tavallisesta Suomeen rahtilaivalla tai rekalla tuodusta espanjalaisesta appelsiinista. Kaikkitietävänä ihmisenä kerroin silloin kaksikolle, ettei siemen kuitenkaan idä, koska sitä ei ole käsitelty millään tavalla. Ja jos vaikka itääkin, niin ei siitä mitään sen enempää Suomen pimeässä talvessa kehity.

Turhaan viisastelin. Toisin kävi.

Muutaman viikon kuluttua limoviikunan juurelle ilmestyi pieni, mutta sitkeä taimi. Se kasvoi hyvin hitaasti, mutta jo samana keväänä poika painosti hankkimaan sille oman ruukkunsa. Hän myös huomautteli silloin tällöin, että isoisän ja hänen appelsiinipuuta olisi syytä hoitaa huolellisesti.

Vuodet vierivät eikä isoisää enää ole. Mutta appelsiinipuu on. Monet vuodet se oli kotimme hienoin viherkasvi; tummanvihreä, kiiltävälehtinen puolitoistametrinen pieni puu. Koskaan se ei kukkinut eikä tietenkään myöskään tuottanut hedelmää. Mutta sen tehtävähän olikin vain olla sukuaarre ja samalla tuoda hieman vihreyttä muuten kasvittomaan, allergiasaneerattuun kotiimme.

Viime joulun ajan vietimme matkoilla, emmekä siksi hankkineet lainkaan joulukuusta kotiin. Saadaksemme kuitenkin vähän juhlan tuntua kiinnitin appelsiinipuuhun pienet tuikkuvalot, jotka saivat palaa yötä päivää. Matkan ajaksi jätin altakasteluruukun säiliön täyteen vettä arvellen, että kyllä puumme sillä annoksella pärjää, koska oli säilynyt hengissä aikaisempienkin matkojemme ajan.

Kotiin tultuamme näky oli surullinen: joka ainoa lehti oli rypistynyt pieneksi kurjaksi, kuivaksi mytyksi. Kun vähän koskin puuta, kaikki lehdet putosivat. Puuparka oli kai luullut valojen ansiosta, että on kevät ja aloittanut kasvun. Vesi oli loppunut alkuunsa.

En vienyt muistorikasta puutamme heti roskiin, vaan jätin täysin lehdettömän rumiluksen vielä ikkunalle.

Arvaatte, miten kävi. Nyt puussa on uusi, heleän vihreä latvus! Vaikka se on vain yhden oksan kasvustoa ja vähän kummallisen pienen näköinen, ansaitsee puumme hyvin paikkansa ikkunalaudalla. Se on sellainen kasvun ihme, että siitä tulee kerta kaikkiaan hyvä mieli!

Teksti: Kaisu Räsänen
Sähköposti: kaisu.rasanen@pellervo