ELOKUU 19 | 8 | 2004

Mennää Torkkelill

Viipuri oli ainutlaatuinen kaupunki, vilkas kulttuurien kohtauspaikka, kansainvälinen ja suvaitsevainen. Se oli myös erinomainen kasvupaikka. Viipurissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet alkavat olla jo vanhuusiässä, joten on tärkeää saada heidän muistonsa talteen.

Pellervon entinen päätoimittaja Paavo Korhonen ja eräät muut entiset viipurilaiset lähestyvät aihetta persoonallisesti. He kirjoittavat Viipurin tarinaa nimenomaan kasvuikäisten näkökulmasta ja samalla yhden viipurilaisen asuintalon historiaa.

Eloisa teos Kotitalomme Pantsar Viipurissa (Edita 2004) sai alkunsa, kun yhdeksän Pantsarissa aikoinaan asunutta viipurilaista 64 vuoden jälkeen löysi toisensa. Keskiarvoikää heillä oli tuolloin jo 82 vuotta, mutta entisen kotitalon elämä oli kirkkaana mielessä. Yhdessä alettiin tutkia arkistoja, kerätä valokuvia ja kirjoittaa muistoja paperille. Korhonen kokosi hajanaiset käsikirjoitukset yhtenäiseksi teokseksi.

Asunto-Osuuskunta Pantsar Pontuksen- ja Kaarlonkadun kulmassa oli komea, kuusikerroksinen rakennus. Asunnot olivat suuria, asukkaat lähinnä virkamiesperheitä. Talo valmistui 1925. Rakennuksessa oli jopa hissi, vaikka kaikki eivät uskaltaneet sitä heti käyttää. Monet tuolloin vielä lähes taaperoikäiset lapset kasvoivat talossa nuorukaisiksi ja neidoiksi. Leikittiin, urheiltiin, käytiin koulua ja kierreltiin kavereiden kanssa omaa kotikaupunkia.

Punaisenlähteentori kauppakojuineen jäi monen lapsen mieleen pysyvästi. Siellä saattoi nähdä vaikkapa posetiivarin ja apinan. Torkkelinpuisto oli lähellä Pantsaria ja joka päivä joku ehdotti: "Mennää Torkkelill!" Vanhan iloisen Viipurin tunnelmaa saattoivat lapsetkin aistia Espilästä kaikuvasta musiikista.

Viipuri oli tunnettu koulukaupunki. "Nuori itsenäinen Suomi ymmärsi koulutuksen tärkeyden", kirjassa tunnustetaan. Pantsarissakin asui yhteen aikaan ainakin kymmenen opettajaa. Viipurin klassillinen lyseo, yhteiskoulu ja tyttökoulu "Tipola elävät monen muistelijan mielessä niin luokkahuoneineen kuin opettajineen.

Perinteen ja kansatieteen tutkijoille kirja tarjoaa kiinnostavaa tietoa. Kotielämästä ja perheiden tavoista tehdään selkoa, mitä syötiin, millaisia vieraita kävi. Lukiolaisten kotihipoissa olivat, uskokaa pois, vanhemmat usein mukana esittämässä ohjelmaa tai huolehtimassa tanssimusiikista pianon ääressä.

Viipurin tarina päättyi suureen tragediaan, niin kuin tiedämme. Talvisota vei asukkaat evakkotielle tai sotatoimiin, lukiolaispojat rintamalle, tytöt lottapalvelukseen. Myös Pantsar tuhoutui Viipurin pommituksissa asuinkelvottomaksi. Yksityisten ihmisten kohtaloista tuli osa koko maan ja maailman murhenäytelmää.

Teksti: Kaisa Simola
Sähköposti: 

Sivun alkuun | Sisältö | Arkisto | Tilaajapalvelu | Mediatiedot |
| Toimitus | Palaute | www.pellervo.fi |