













|
|
JOULUKUU, 15.12.2005

Äänestä
lehden kiinnostavin
juttu. Tämän numeron sisällysluettelo |
Pikkuhahmojen
äiti
Oma tytär tunnusti Mari Juudinille
oppineensa vanhemmistaan, että elämän voi kääntää vielä
neljä- tai viisikymppisenä uuteen suuntaan.
Maria Juudin opiskeli artenomiksi ja tekee satuhahmoja ja
enkeleitä huovuttamalla itse kunnostetussa Sauvamäen koulussa.
 Käy
Sauvamäellä
Erakkona kaamoksessa
Terva-Pekalle posti ja kauppa ovat 40 kilometrin päässä.
Eikä hän sen lähempänä niitä tahtoisi asuakaan.
Vähiä ovat myös Pekan joulukiireet.
Mutta Pekkapa viettää kaamoksen keskellä joulun, jota
moni pitää tavoiteltavana: kiireettömän, hiljaisen.
Metsänhakkuista
|

Kuva Anna-Liisa Huhtala-Fiskars ja Tapani Lepistö
|
viime
aikoina otsikoissa olleessa Nellimissä asuvat Pekan kanssa
Nätti-suomenpystykorva, porot ja luonnon omat eläimet.
Yksin
kaamoksessa
|
Akatemia
peräkammarien pojille?
Hannu Ahdista ei ollut keskikoulussa mihinkään ja
hän lähti merille. Sen jälkeen tuli liuta herätyksiä ja nyt
varatuomarina ja pappina Ahti odottaa, mitä työministeriö
sanoo hänen hakemuksestaan perustaa Vaihtoehtoinen Akatemia.
Siellä opiskelisivat ne peräkammarien pojat, jotka eivät
menesty tavallisissa opinahjoissa, vaikka ällliä olisi miten.
Käytännön
vuorisaarnaa
|
Joulupöydän
alkupalat

Punajuuripatee
ja marinoidut porkkanat.
Kuva Pekka Haraste
Kokataan taas!
tilauskuponki
>> |
Onnistuneet alkuruuat täydentävät jouluruokien nautintoa:
ruokahalu herää, mutta alkunälkä väistyy ja
pöytäseurustelu saa vauhtia.
Kodin Pellervon ruokatoimittaja on löytänyt
vaihtelua perinteisiin jouluherkkuihin.
Aattoillan kohokohtia odotellessa suu voi
kaivata pikkuherkkuja, ruokatoimittajamme tarjoaa ohjeet
marsipaanisydämien, lumipallojen ja suklaisten muronamien
valmistamiseen. Glögipallot syntyvät paistamatta.
Alkuruokia
joulupöytään
Leivonnaisia
|
Maistuisiko
valokuva?
Sähköisiin valokuviin on jo totuttu ja
joulupukki tuo taaskin lisää digikameroita koteihin.
Valokuvia voidaan tulostaa myös muulle pohjalle
kuin paperille tai tavanomaiselle filmille. Eräskin
graafikko-kondiittori Hangosta siirtää kuvan vaikka kakkuun -
ja sen voi syödä.
Näin
se käy
Room o ain Room

© J.
Uusi-Rintakoski |
Rooma on yllätyksiä täynnä - ainakin
jos siellä kuljeskelee 1960-luvun historian oppikirjan mukaan. Jarmo
Uusi-Rintakoski raportoi, mitä aisti kulkiessaan pitkin
Roomaa.
Suurkaupungissa ihmisvirta vaihtaa vaikutelmaa
lakkaamatta, vaikka katsoo samaa maisemaa. Sää vaihtuu,
katukauppiaiden tuotteet vaihtuvat. Päivä vaihtuu iltaan.
Kaduilla ihmisrotu toiseen. Kävelijä huomaa, että eräät
kohteet kiehtovat ja kiehtovat.
Roomaa
kierrellen
Paras kansi -äänestys
Mikä Kodin Pellervon kansi miellytti
sinua eniten vuonna 2005? Kaikkien suosikkiaan äänestäneiden
kesken arvomme kymmenen kivaa palkintoa: viisi Pellervon pientä
terästermosta ja viisi Pellervon sateensuojaa.
Äänestys
päättyi 5. tammikuuta
|
|
Kalenteri lehden mukana tai
erikseen

Iso Kalenteri 2006 sisältyy Pellervon tilaukseen.
|
Pellervon Iso Kalenteri 2006 soveltuu maatilan kalenteriksi sekä joka kodin
pöytäkalenteriksi. Kalenteritietojen lisäksi siinä on tietoa koti- ja
lemmikkieläimistä, kodin ja pihan hoidosta, metsän
moninaiskäytöstä, harrastuksista, yhteiskunnasta.
Seuraava
Kodin Pellervo ilmestyy 19. tammikuuta
ja Maatilan Pellervo 5. tammikuuta 2006.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
|
|
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu |
|