Työpaikallamme on käynnissä muutto. Onneksi vain kerroksesta toiseen, mutta kyllä siitäkin stressipisteitä kertyy. Jotta ei ihan hermostuisi, on pakko ajatella asian myönteisiä puolia. Ensimmäiseksi tulee mieleen turhasta tavarasta eroon pääseminen. Kun löytää huoneensa nurkasta edellisen, muutaman vuoden takaisen muuton jäljiltä purkamattomia pahvilaatikoita, voi päätellä, ettei niiden sisältö kovin tärkeä ole. Siis roskiin! Tietenkin siinä käy niin, että seuraavana päivänä sitten juuri tarvitsisi jotain niissä laatikoissa ollutta, mutta antaa mennä vain.

Loppujen lopuksi työhuoneen muuttaminen onkin hyvä kokemus. Uudelleen järjestetyssä siistissä huoneessa on miellyttävää aloittaa syksyn työt.

Kunpa saman siivouksen osaisi tehdä omassa pääkopassaan. Saisi sieltä turhat vanhat kuormitukset pois, jotta syntyisi puhdasta muistitilaa uusille asioille.

Muuttoja on kuitenkin monenlaisia; kaikki eivät ole mukavia. Rankimpia ovat pakkomuutot: työpaikan perässä pois kotiseudulta, sukupolven vaihdosten, vanhuuden, eron tai sairauden aiheuttamat lähdöt. Suurin osa ihmisistä kun ainakin vanhemmiten kiintyy omaan kotiinsa ja lähtö sieltä on surullista. Millä tavalla voisi varautua tällaisiin mahdollisesti eteen tuleviin tilanteisiin?

Ehkä voisi ainakin yrittää ajatella, että ihmisen mieli on yllättävän joustava. Olisi kenties vähän helpompaa, jos pystyisi tuloksekkaasti pohtimaan, että muutto on kuitenkin tilanne, jossa voi jättää kaiken vanhan turhan taakseen ja aloittaa uuden elämänvaiheen tavallaan puhtaalta pöydältä.

Näin yritimme mekin täällä ajatella kun huomasimme, että muuton tohinassa olivat kadonneet ne koodit, joiden avulla lehden aineistoa lähetetään kirjapainoon.

Sittemmin ne löytyivät, mutta jos tässä lehdessä on jotakin kummallista, voitte syyttää siitä toimitusta. Me puolestamme vetoamme muuttopuuhiimme.