|
|
SYYSKUU
20 | 09 |
2001
Työ
ei käy kuntojumpasta
Vanha hokema siitä, että viljelijän
ei tarvitse lenkillä käydä, koska työssä saa tarpeeksi liikuntaa, ei
taida olla kovinkaan terveellinen. Työ kuluttaa, työssä jännittää,
asennot ovat yksipuolisia.
Syyskuun Kodin Pellervossa annetaan ohjeita niin isännille
kuin emännille oikeista tavoista vaalia terveyttä ja kuntoa.
Kirjolohesta moneen
ruokaan
Kirjolohi on notkea raaka-aine monenlaiseen ateriaan. Siitä saa
esimerkiksi nyt Pirjo Saastamoisen ohjeiden mukaan vaikkapa mädiltä
maistuvaa perunavuokaa, kasvispesiä, lettuja tai pekonin ja mausteiden
ryydittämiä herkkuja.
Leivontaohjeissa höystetään muffineja suklaalla, omenalla,
banaanilla, porkkanallakin.
Ruokasivujen tuoteuutuuksissa esitellään Valion uusin
maito: laktoositon kevyt maitojuoma. Myös laktoosi-intolerantit voivat
nyt nauttia maidosta ja maitovalmisteista, sillä laktoositonta
maitojuomaa voi käyttää ruoanvalmistukseen kuten muitakin maitoja.
Ryhdy
herkuttelijaksi
Elämätön maisema
umpeutuu
Jos maasto jää käyttämättä, se alkaa kasvaa umpeen.
Niin käy hoitamattomille hakkuualueillekin.
Vanhoja laidunalueita on alettu kunnostaa ihmisvoimin, ellei
parhaita maisemanhoitajia, lampaita, saada töihin.
Tapio Heikkilä on biologi ja valokuvaaja Helsingistä
ja tekee väitöskirjaa maisemavalokuvauksesta.
Heikkilä muuten suosittelee helsinkiläisille muuttoa maalle
-vaikkapa vain vuodeksi.
Pellervon vuoden 2001 koko paketissa on:
12 Kodin Pellervoa
10 Maatilan Pellervoa
ja kaikille tilaajille Iso Kalenteri.
Seuraava Kodin Pellervo ilmestyy 18. lokakuuta.
Tilaajapalvelu
Pellervosta myös
muuta lukemista
| Sivun alkuun | Arkisto
| Tilaajapalvelu | Mediatiedot
|
| Toimitus | Julkaisupalvelu
| Palaute | Pellervon
etusivu |
|