Harmi vain, että hevosille on parhaat valmiit paikat juuri
muualla kuin ruuhka-Suomessa, missä on eniten harrastajia.
Kiuruvedellä toimii kaikkia neuvova hevostietokeskus.
Mahis
sisältää hevosaiheista oppia. Nilsiässä lukiolaisen
lukujärjestyksessä voi olla ratsastusta joka päivä.
Hevostilanne
tänään
Jauhelihan
uudet sävyt
Oli sikanautaa, paistia, sitten tuli kevyt, lammas, nyt on broileria
ja kalkkunaakin. Ja kotimyllyllä voi valikoimaa lisätä vaikkapa
kalalla. Jauheliha on ruokaraaka-aineiden suosikki, joka kelpaa
nuorille ja varttuneille.
Kodin Pellervon ruokatoimittaja heittää uusimmassa
lehdessä jauhelihaan hieman uutta ilmettä.
Makuja
matkoiltakin
Leivotaanko
viinereitä?
Kodin
Pellervon käsityöt
Villaiset neuleet vauvalle kiireestä kantapäähän:
makuupussi, housut, takki, myssy, tossut ja muut.
Lämpimien ajatusten parissa käsityön ystävät voivat
askarella esimerkiksi huovan tai villahuivin (kuvassa). Vesilahden
ryijyn voi tilata joko valmiina tai tarvikkeina Suomen
Käsityön Ystäviltä. Juhlatunnelmaa loihtii kultaraitainen
kaitaliina tai silkkihuivi, joka kudotaan kangaspuissa.
Kauniita kodin tekstiilejä myös muissa lokakuun Kodin
Pellervon artikkeleissa kuten Ossan perheen asuttamassa
Kokemäenkartanossa ja Ulvilassa Sippolan kodissa, jossa asuu
isännän neljä tätiä, näillä on yhteensä ikää 333 vuotta.
Huutia
huumeille
Ainoa oikea tapa suhtautua
huumeisiin on Kodin Pellervon Omalääkärin mielestä estää
aineiden pääsy markkinoille ja vaikeuttaa huumerikollisten
toimintaa. Huumeista riippuvaiseksi tulleita pitää luonnollisesti
hoitaa. Vapaista huumeista on jo antiikkiset kokemukset.
Kyl
määki Amsterdamis
Ruskaa
pihalla
Pihoille istutuksia suunnitellaan niin, että katsomista ja
kautta vuoden. Leena Nurmi on loihtinut artikkeliinsa paitsi ruskaisen
kuvakavalkadin myös tietopaketin syksyn marjaisista pensaista.
Kuvassa Nurmen kuvaama mahonia, jossa kevään keltaiset kukat
vaihtuvat syksyksi sinisiin marjoihin..
Pensaiden on tarkoitus herättää huomiota marjoillaan,
ja sen ne tekevät.
Villiä luontoa on käynyt kokemassa Risto Lounema
kameroineen ja tuo nähtäväksemme retkensä tunnelmahuippuja.
Tietoa
koristepensaista
Joulun alla Kiinaan!
Pellervon Hali-Buli -päivät Ikaalisten
kylpylässä 25.-27. lokakuuta. Yhdessäolon lomassa ammattitietoa,
oppia oikeasta ravinnosta, kuntoilua ja kunnon testausta.
Katso
matkasivuilta
|