Maatilan Pellervo 5/2006

Perennamatolle markkinoita
Viitisentoista vuotta sitten perustettu yksityisen tilan kasvihuoneesta Lavialla on kasvanut puutarha, jota pidetään maan isoimpana alallaan.
Juha ja Tiina Rampan ideoimassa liikemallissa tuoretta tuotantoa ovat pienet perennamatot, joihin istutetaan keskimäärin 13 eri kasvia. Ne pannaan pihaan kuin siirtonurmi. Matot tuottavat jo muutaman muutaman prosentin liikevaihdosta.
Puutarha on tiettävästi maan ainoa yksityinen puutarha, jolla käytetään mikrolisäystä perennojen lisäämiseen.
Lukaise lisää >>
Energiahuumaa
Peltoenergialle on syntynyt lupaavia mahdollisuuksia, mutta päätoimittajan mielestä kannattaa pohtia myös asioiden toista puolta:
Ihmiskunnan on pakko kehittää uusia tehokkaita energiaratkaisuja. Energian tuottaminen vie peltoalaa, mikä tekee pellon käytön ruoan tuottamiseen entistä taloudellisemmaksi.
Lisää>>
Hyvin paloi olki
Silputtu olki kulkee ja palaa ongelmitta kotimaisissa laitteissa. Johtopäätös Kauhajoella tehdystä testistä on, että ne soveltuvat myös nyt niin kuumaksi energia-aiheeksi tulleenruokohelven polttoon.
Näin on >>
Apua porsimiseen
Joillakin tiloilla voitaisiin hyvällä valvonnalla pelastaa jopa puolet kuolevien porsaiden määrästä. Tämä kuvaa porsimisen valvonnan taloudellista merkitystä. Asiaan
paneudutaan tämän lehden Terve Eläin -liitteessä. Tulevaisuudessa uusi kevyt tekniikka helpottaa valvomista.
Tärkein tiineyskuu >>
Ryhmäporsituksen etuja >>
Suorakylvöllä 8 tn Ranskassa
Suorakylvö ei ole kovin yleistä Ranskassa eikä menetelmää tutkita. Ranskassa suorakylväjät ottavat kuitenkin esimerkiksi syysvehnää 7-9 tonnia hehtaarilta - eivätkä palaa perinteiseen kylvöön.
Näin Ranskassa >>
Lukijamatkalle
Opinto- ja virkistysmatka Bosniaan ja Kroatiaan 9.10.-16.10.2006 on tutustumista alueen maatalouden kehittämiseen, jälleenrakentamiseen ja rauhan turvaamiseen, mutta
myös mahdollisuus virkistymiseen ja Balkanin ruokaelämyksiin.
Ohjelma ja varaustiedot >>
Kännykkäturvaa
Onkohan navetassa kaikki hyvin? Tuttu ahdistava ajatus, jos ei voi navetan tilannetta tarkistaa. Se on kuitenkin mahdollista myös kännykällä.
Lisää >>

SISÄLTÖ 5/2006
- Kasvinviljely ja energia
- Täysosuma oljen polttokokeessa kotimaisilla laitteilla
- Etanoli polttoaineena
- Altia selvittää liikenne-etanolin valmistusmahdollisuuksia
- Lännen Tehtaat suunnittelee suurta etanolitehdasta Säkylään
- St1 Biofuels ilmoittautui etanolikilpaan
- Seitsemän hehtaarin kaurat pitävät tilan kuumana
- Ruokohelpin korjuu roudan päältä
- Ranskassa suorakylvössä 8 tonnin satoihin
- Ranskalainen Berthoud vie ruiskuja 50 maahan
- 100+
- Perennamatolle löytyy markkinarako
- Muuntogeeninen ruoka testatuinta ja valvotuinta
- Syötävät rokotteet ja insuliini ovat geenitekniikan tuotteita
- Kehitysmaat torjuvat nälkää gm-kasveilla
- Perusturvaa kännykällä
- Navettaretkellä Kanadassa
- Panostusta hyvinvointiin parsinavetassa
- Lehmille raitista ilmaa - luonnollisesti
- Kotieläintalous
- Pientä helpotusta navetoiden paloteknisiin vaatimuksiin
- Ilmaisimella apua hiljaisen kiiman havaitsemiseen
- Lehmien rakenneongelmat ratkaisematta
- Kanadalaista rakennearvostelua
- Terve Eläin
- 16-sivuinen liite:
Emakko porsii - synnytysavun opas - Luomu-Pellervo
- Toistuvat
- Pääkirjoitus
- Vähätalo
- Antinpoika
- Vaaran paikka
- Väinö Vältti
- Huomioita
- Verkossa Nummi
- 100+ Terveys
- Nollarajalla
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 15.6.2006 ja Kodin Pellervo 18.5.2006.