Maatilan Pellervo 9/2011
![]() Tällaisella viherleikkurilla voi musertaa luomukasvustosta juolavehnää 2-3 viikon päästä puinnista. Kuva Helena Anttila-Lindeman |
LUOMU TAAPERTAA MARKKINOILLA
Luomu taapertaa markkinaosuuksissa pahasti muiden perässä. Luomun odotuksia kuitenkin kuvastanee mm. se, että Mikkeli tahtoo Luomuinstituutin. Etelä-Savoon onkin jo pesiytynyt ajan mittaan luomuosaamista ja -tuotantoakin.
Luonnonmukaisen tuotannon kuva muuttuu: ala tehostuu ja tuotteet kehittyvät.
Luomutuotannon lisääntyessä myös sen tarvitsemat panokset suurenevat. Tämän lehden luomuteemasta voi lukea, että esimerkiksi luomuvalkuaisrehusta on kova kysyntä. Niinpä härkäpavun kolmen tonnin hehtaarisadosta voi kääräistä tuhannen euron myyntitulot.
Olosuhteita pitää osata lukea »
Viljelijärengas auttaa markkinoinnissa »
Luomu
Maabrändityöryhmän ehdotus, että vähintään puolet maataloustuotannosta olisi luomua vuoteen 2030 mennessä, oli päätoimittajan mielestä ihan kokouspöydän äärestä.
Mutta hyötyykö luomutuottaja kylähulluudesta?
Lue pääkirjoitus »
Luomu: Maitomarkkinoilla
ei tungosta tunneta
Kuva Helena Anttila-Lindeman
"Jos haet huipputuotosta, älä lähde luomuun", tuumaa somerolainen luomumaidon tuottaja.
Isäntä myös vahvistaa yleisen väittämän: valkuaisrehusta luomutuotantoon on pulaa.
Elintarvikemarkkinoilla luomun osuus on vaatimaton.
Lisää markkinoista »
Hyvä sato -ruudut puitu
Kuva Paavo Tuovinen
Hyvä Sato -viljelykisan lohkoilta Viikissä on siemenet otettu talteen. Tuloksia jännätään vielä.
Elokuussa Bernerin ja Yliopiston Professorien tiimit pistivät seuraavaksi kasviksi lohkoilleen Evolo-ruista. Bernerillä esikasvina oli kumina, professoreilla herne.
Tulokset myöhemmin
Lihatalous
Maatilan Pellervon Lihatalous-liitteessä paneudutaan lähimarkkinoihin, eri kanavista tuloja keräävään nautatilaan, ruokintaan, sianrehuihin. Ja käydään Briteissä, Tanskassa, Gambiassa.
Suoramyynnin ehdot muuttuvat. Eläinlääkäri kertoo, miten.
Lue pääkirjoitus »
Vasikan vuosi meneillään
1. elinviikko tuiki tärkeä
Kuva Kaisa Hartikainen
Katse vasikkaan -vuoden tavoitteita on muistuttaa, miten tärkeitä vasikka-aikaiset viikot ovat lehmän terveydelle ja tuotantokyvylle. Hoitovihjeitä tulee Kaisa Hartikaiselta tämän lehden Terve Eläin -liitteessä.
Heikon vasikan hoito »
Yara-mies nostaisi säilörehusatoja
Kuva Jussi Knuuttila
Yaran myyntipäällikkö listasi Ylivieskan nurmitapahtumassa 7 keinoa, joilla säilörehusato kohenee tilalla kuin tilalla.
Kuvassa otetaan maanäytteitä kasvun ravitsemistietoja varten.
Tässä 7 keinoa »
Nettisukua
Kuva Markku Nummi
Töysäläisellä maitotilalla on kova vuosi: tilan karja aiotaan saada uuteen navettaan joulukuussa.
Tässä perheessä tietokoneet tottelevat ihmistä eikä päinvastoin.
Lue lisää »

KOKO SISÄLTÖ 9 /2011
- Maidontuotanto: Heluna syntyi lähes tyhjästä
Tutkimus: Ympäristöindikaattorien tieto ei siirry toimintaan
Hyvä Sato: Kyyhkyset ja naakat iskivät herneisiin
Kumina: Rengaspunkki hyökkäsi kasvustojen kimppuun
Puinnissa ei pidä hosua
Ruokaperuna: Omavalvonta varmistaa laadun
Viinatehdas hyödyntää ylijäämäperunan
Nurmiviljely: Säilörehusadon voisi tuplata
Luomutuotanto: Luomussa osattava lukea olosuhteita
Luomuhärkäpavusta voi saada tuhat euroa hehtaarilta
Rehevä herne sopii luomutilalle
Mikkeli haluaa Luomuinstituutin
Rehustus muuttui enemmän kuin navetta
Krunex kasvaa Juvalla
Viljelijärenkaasta apua markkinointiin
Elintarviketeollisuus: Menestysreseptin takana kuluttajan kuuleminen
Alkuperäisrodut: Taatusti kotimainen
Maidontuotanto: Hiekkapohjaiset parret holsteinien mieleen
Marjanviljely: Tyrnilajikkeita halutaan kehittää kestävämmiksi
Terve Eläin: Ensimmäiset elinviikot ratkaisevia vasikalle
Toistuvat:
Uutiset
Vähätalo
Verkossa
Antinpoika
Väinö Vältti
Terveenä työssä
Vaaran paikka
Nollarajalla 72
- Kannen kuvat Helena Anttila-Lindeman.
- Seuraava Maatilan Pellervo ilmestyy 30.9. ja Kodin Pellervo 15.9.2011.

Pellervon Iso Kalenteri » sisältyy Maatilan Pellervon tilaukseen.